Verkkouutiset

Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 18. tammikuuta 2023., LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN

Petteri Orpo: Hallitus on ummistanut silmänsä tältä uhalta

Oppositioryhmät katsovat välikysymyksessään, ettei hallituksella ole suunnitelmaa velkaantumisen pysäyttämiseksi.

Hallitus saa vastattavakseen välikysymyksen julkisen talouden velkaantumisesta. Kokoomuksen alulle panemaan välikysymykseen yhtyivät kristillisdemokraatit ja Liike Nyt. Perussuomalaiset ei lähtenyt mukaan välikysymykseen.

– Me haluamme välikysymyksellä kuulla, miksi hallitus ei ole kuunnellut asiantuntijoiden lähes yksimielistä viestiä siitä, että velkaantumisen taittamiseksi on ryhdyttävä toimiin. Ja niihin toimiin olisi pitänyt ryhtyä jo ajat sitten, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi eduskunnassa välikysymyksestä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Orpon mukaan hallituksella ei ole minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miten velkakehitys ja korkojen nousu saadaan pysäytettyä ja miten kestävyysvaje taklataan. Hän korosti, että nämä eivät ole ”jossain tulevaisuudessa, vaan tässä ja nyt”.

– Hallitus on miljardisokea ja ummistanut silmänsä tältä uhalta, mikä meillä on.

Valtiovarainministeriön arvion mukaan korkomenot ovat kasvamassa vuoden 2022 noin 800 miljoonasta eurosta 2,6 miljardiin euroon tänä vuonna. Oppositioryhmät muistuttavat, että summa on suurempi kuin esimerkiksi poliisin, suojelupoliisin, rajavartiolaitoksen, maahanmuuttoviraston, tuomioistuinlaitoksen, syyttäjien, oikeusavun ja vankiloiden menot yhteensä.

Oppositioryhmät totesivat, että koronapandemian ja Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan takia hallituksen on täytynyt ottaa velkaa. Tiedotustilaisuudessa painotettiin, ettei hallitus ole kuitenkaan suostunut priorisoimaan menojaan. Lisäksi velkaantuminen alkoi jo ennen kriisejä.

– Noin kolmannes tämän hallituksen velkaantumisesta on liittynyt johonkin ihan muuhun kuin koronaan tai Ukrainan sotaan, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoi.

Essayahin mukaan Rinteen-Marinin hallituksen talouspoliittinen perintö on ”äärimmäisen karu”.

Liike Nytin Harry Harkimo tyrmäisi hallituspuolueiden riveistä väläytettyjä keinoja, kuten velkaantumisen korjaamista talouskasvulla:

– Talouskasvusta puhuminen ja sillä velan taittaminen on täysin vastuutonta, koska näin ei tule tapahtumaan. Pian olemme joko taantumassa tai jopa lamassa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS