Pääministeri Petteri Orpo (kok.) puolusti vahvasti hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikkaa vastatessaan opposition välikysymykseen tiistaina eduskunnassa. Orpon mukaan hallitus ”on tehnyt kaiken, mikä on omissa käsissämme” viitaten vaalikautta koetelleisiin kriiseihin.
– Joka kerta, kun maailman kriisit ovat hieman hellittäneet, on kasvu lähtenyt käyntiin. Tämä kertoo meidän kilpailukykymme vahvuudesta. Kun suhdanne kääntyy, reformimme alkavat voimakkaasti tukemaan kasvua ja kansalaisten hyvinvointia, Orpo katsoi puheessaan.
Pääministeri luetteli hallituksen vaalikauden aikana tekemiä niin miljardien sopeutustoimia kuin talouskasvunkin eteen tehtyä työtä. Orpo huomautti myös, että sosiaali- ja terveyspalveluihin on lisätty neljä miljardia euroa.
– Vaikka velkasuhdetavoitteen saavuttaminen näyttää epätodennäköiseltä, me olemme onnistuneet pitämään, edustaja (Antti) Lindtman, kohtalon omissa käsissämme. Jos 10 miljardin sopeutuksia ei olisi tehty, viime kaudella alkanut velkaantumiskehitys olisi jo ajanut meidät hallitsemattomalle uralle.
Oppositiosta tehty välikysymys oli jo 18:s tällä vaalikaudella. Välikysymyksen takana oli nyt koko oppositio ja aihe koski hallituksen epäonnistumista talouspolitiikassa.
– Välikysymyksen tarkoituksena on kaataa toimiva hallitus. Kun koko vasemmisto-oppositio näin järeään aseeseen tarttuu, suomalaisilla on oikeus odottaa, että oppositiolla on selvä vaihtoehto hallituksen politiikalle. Sellaista ei ole. Oppositio on viimein ryhtynyt olemaan huolissaan velkaantumisesta, mutta ei esitä uusia sopeutuksia. Sen sijaan se on vastustanut jokaista säästöesitystä. Oppositio on huolissaan työllisyyskehityksestä. mutta on vastustanut jokaista työllisyyttä parantavaa uudistusta. Omia ehdotuksia ei ole. Oppositio on huolissaan talouskasvusta, mutta ehdotuksia talouskasvun edellytyksen parantamiseksi on nolla. Nolla. Te oppositiossa luotte kuvaa, että talouskehitys olisi ollut aivan erilaista, jos olisitte olleet vallassa. Mitä te siis olisitte tehneet toisin? Hallitus on tehnyt kaiken, mikä on omissa käsissämme, Orpo katsoi.