Verkkouutiset

Hallituspuolueiden puheenjohtajat, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.), pääministeri Petteri Orpo (kok.), opetusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) sekä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd). LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Petteri Orpo: Hallituksen tilannekuva taloudesta on vakava

Viimeisten ennusteiden mukaan talouden tilanne on entisestään heikentynyt.

Hallitus sai päätökseen neuvottelunsa ensi vuoden budjetista ja budjettiehdotus on valmis.

– Hallituksen ensimmäinen budjettiesitys on valmistunut. Se syntyi sujuvasti ja päättäväisesti. Se kertoo siitä, että meillä on päättäväinen ja toimintakykyinen hallitus. Mutta se, että saatiin nopeasti valmista, niin se ei kuvaa sitä tilannetta, jossa hallitus ensimmäistä budjettiaan valmistelee, pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi budjettineuvottelujen tiedotustilaisuudessa tiistai-iltana.

Hänen mukaansa hallituksen tilannekuva on vakava talouden osalta.

– Ja jos taloudessa on vakava tilanne, se heijastuu suureena haasteena meidän hyvinvointiyhteiskuntamme tärkeiden palveluiden rahoittamiseen.

– Tilanteen vakavuus oli selvillä jo keväällä, kun hallitusohjelmaa tehtiin. Viimeisten ennusteiden myötä talouden tilanne on entisestään heikentynyt, mikä vaikuttaa muun muassa alenevina verotuottoina tulevaisuuteen, mikä entisestään lisää tätä talouden haastetta.

Orpo totesi, että tämän lisäksi hallituksella on kurottavana edellisten hallitusten lisäämät pysyvät menot, minkä vuoksi julkinen sektori on pysyvästi kalliimpi kuin tulot.

– Lisäksi väki ikääntyy, mikä näkyy korkeina sotekustannuksina. Tällä hetkellä hyvinvointialueet tekevät erittäin suuria alijäämiä, ja hallitus joutuukin ja varautuu kehyskaudellaan lisäämään tarvittaessa rahoituslain mukaisesti rahoitusta sote-alueille.

– Meillä on suuria haasteita, mutta me teemme määrätietoisia toimia, joilla laiva kääntyy.

Budjettiriihen keskeisiä päätöksiä avataan tarkemmin täällä.

LUE MYÖS:
Näin hallitus kääntää Suomen kestävän kasvun uralle – ”joudumme tekemään vaikeita säästöjä”

Uusimmat

Kesko ostaa kauppakeskuksen

Tavoitteena on jatkaa Espoon keskuksessa käynnistettyä kaupallisten palveluiden kehitystyötä.

› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)