Peter Östman kristillisdemokraattien ryhmäjohtajaksi

Neljännen kauden kansanedustaja toimi samassa tehtävässä aiemmin 2011–2019.
Peter Östman. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Peter Östman. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on valinnut kansanedustaja Peter Östmanin Vaasan vaalipiiristä uudeksi puheenjohtajakseen. Hän on toiminut kansanedustajana yhtäjaksoisesti vuodesta 2011 lähtien.

– Olen saanut toimia eduskunnassa kolme kautta. Kukaan ei tiedä, mitä seuraava kausi tuo tullessaan. Voi olla, että joudumme kohtaamaan vaikeita haasteita. Tätä lähtökohtaa silmällä pitäen olen valmis tekemään työtä Suomen ja sen kansalaisten hyväksi myös ryhmän puheenjohtajana, Peter Östman kommentoi valintaansa eduskuntaryhmän tiedotteessa.

Ryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana alkavilla valtiopäivillä toimii kansanedustaja Päivi Räsänen Riihimäeltä ja toisena varapuheenjohtajana kansanedustaja Sari Tanus Tampereelta.

Östman on toiminut kristillisdemokraattien ryhmäjohtajana aiemmin vuosina 2011–2019.

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos