Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen mukaan kokoomuksen rajuina pidetyt ajatukset säästöistä ovat linjassa muun muassa taloustieteilija Sixten Korkmanin esittämien arvioiden kanssa.
Valtiovarainministeriön arvion mukan sopeutustarve olisi kuusi miljardia. Korkman arvioi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että tulevalla vaalikaudella voisi olla riittävää tehdä kolmen miljardin euron sopeutustoimenpiteet, kunhan niitä vain tehtäisiin suunnitelmallisesti usean vaalikauden ajan. Kokoomus on arvioinut sopeutustarpeeksi tulevalla vaalikaudella miljardi euroa vuodessa.
Mahdollisista leikkauskohteista Korkman mainitsee esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentämisen. Myös terveydenhuollon menokehitystä tulisi hänen mukaansa pystyä hillitsemään.
– Toimeentulo-,asumis-ja valtion maksamien työttömyystukien vuosisumma tuplaantunut 4 miljardiin vuosikymmenessä. Pelastetaanko valtio vai ajetaanko seinään, Kai Mykkänen kysyy twitterissä.
Rajuna esitetty Kokoomuksen satojen milj säästö tulonsiirroista on linjassa esim Korkmanin kanssa. Toimeentulo-,asumis-ja valtion maksamien työttömyystukien vuosisumma tuplaantunut 4 miljardiin vuosikymmenessä. Pelastetaanko valtio vai ajetaanko seinään? https://t.co/wJevUafPW5
— Kai Mykkänen (@KaiMykkanen) November 27, 2022