Pauli Aalto-Setälä: Hiilineutraali Suomi on tavoite, josta ei tingitä

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan tavoite hiilineutraaliudesta vaatii vaikuttavia ja todennettavia toimia.
Pauli Aalto-Setälä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Pauli Aalto-Setälä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä muistuttaa, että niin edellinen kuin nykyinenkin hallitus ovat sitoutuneita ilmastolain mukaiseen tavoitteeseen hiilineutraalista Suomesta.

– Hallitus toteuttaa päästövähennystoimet sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisella tavalla. Tätä tavoitetta myös oppositiopuolueet ovat pitäneet esillä. Jotta tämä onnistuisi, meidän tulee ottaa käyttöön lisätoimia, jotka ovat varmoja ja kustannustehokkaita. Emme myöskään halua nostaa suomalaisten jo kallistuneen arjen hintaa kohtuuttomasti, Aalto-Setälä kommentoi tiedotteessa

– Kritiikki on kohdistunut siihen, että hallitus keskittyisi vain hiilen talteenottoon tähtääviin toimiin ja maankäyttösektorin päästöjen vähentäminen unohdettaisiin. Ei unohdeta. Maankäyttösektorin päästövähennyksistä ei olla luopumassa. Talteenotto on maankäyttösektorin päästöjen vähentämistä vielä varmempi menetelmä. Hiilinielujen romahdus ei hoidu yhdellä työkalulla, vaan tarvitaan koko pakki, jatkaa Aalto-Setälä, joka on ympäristövaliokunnan suurimman ryhmän valiokuntavastaava ja Itämeren parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan jäsen.

Petteri Orpon (kok.) hallitus jatkaa panostamista hiilinielujen tutkimukseen, hiilensidonnan mittaukseen ja laskentamallien kehittämiseen. Maankäytön muutosmaksun käyttöönoton vaikutuksia aiotaan myös arvioida.

– Hiilineutraalin Suomen saavuttaminen on yhteinen tavoite ja vaatii pitkäjänteistä työskentelyä sekä vaikuttavampia toimia meiltä kaikilta. Tätä tavoitetta kohti mennään. Vaikka vaikeaa on, yritetään silti, toteaa Aalto-Setälä.

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos