Paula Lehtomäki Metsäteollisuuden toimitusjohtajaksi

Entinen ministeri aloittaa uudessa tehtävässään syyskuussa.
Paula Lehtomäki. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Paula Lehtomäki. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Entinen ministeri Paula Lehtomäki on valittu Metsäteollisuus ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerin paikalta syyskuussa.

– Metsäteollisuuden tulevaisuus vaikuttaa erittäin kiinnostavalta ja valoisalta. Metsäteollisuus on kiistatta maamme myönteisen tulevaisuuden kannalta elintärkeä toimiala. Koen tärkeäksi saada olla mukana luomassa kestävää hyvinvointia Suomessa, Euroopassa ja laajemminkin, Lehtomäki sanoo Metsäteollisuuden tiedotteessa.

Lehtomäki toimi ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä Anneli Jäätteenmäen (kesk.) ja Matti Vanhasen (kesk.) hallituksissa sekä ympäristöministerinä Vanhasen ja Mari Kiviniemen (kesk.) hallituksissa. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) valtiosihteerinä hän toimi vuosina 2015–2019. Lehtomäki on ollut kansanedustajana vuodesta 1999 vuoteen 2015.

Metsäteollisuus ry:n edellinen toimitusjohtaja Timo Jaatinen erosi tehtävästään omasta aloitteestaan aiemmin keväällä.

Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Yhtiön mukaan toiminnan jatkaminen ei ole kannattavaa.
Suomessa jo sana luksus herättää monessa närää, kertoo Maria-hotellin Helsinkiin perustanut Samppa Lajunen.
Mainos