Patikkaratikka on kuukauden sana

Kotuksen mukaan lempinimessä hauskuuttaa ristiriita.
Raideyhteyksiä on rakennettu muun muassa Vantaalla. Hankkeet ovat herättäneet myös vastustusta. VILLE MÄKILÄ
Raideyhteyksiä on rakennettu muun muassa Vantaalla. Hankkeet ovat herättäneet myös vastustusta. VILLE MÄKILÄ

Patikkaratikka on kuukauden sana marraskuussa 2025. Asiasta kertoo Kotimaisten kielten keskus (Kotus) tiedotteessa.

Kotus valitsee kuukauden sanaksi jonkin uudissanan tai vanhemman sanan, joka on ollut erityisen ajankohtainen. Kuukauden sanaksi valitseminen ei tarkoita esimerkiksi sanan ”hyväksymistä” yleiskieleen tai sen käytön suosittamista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Marraskuussa on tehty päätöksiä paristakin suuren mittaluokan raidehankkeesta. Niin sanottu tunnin juna nytkähti eteenpäin, kun Espoo ja Turku hyväksyivät Länsirata-hankkeen osakassopimuksen, ja Vantaalla taas saatiin vahvistus uuden pikaraitiotien eli Vantaan ratikan rakentamisesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vaikka monia ajatus uusista raideyhteyksistä ilahduttaa, löytyy kalliille projekteille aina myös vastustajansa. Vantaan ratikassa hanketta kritisoivia hiertää hintalapun lisäksi reitti. Alkujaan lentoasemayhteytenä kaupiteltu raitiotie on lyhentynyt niin, että kiskoja pitkin pääsisi vain puolentoista kilometrin päähän lentokentästä.

Lennolle mielivät ovat jo pohtineet, pitääkö vastaisuudessa pakaasien kanssa panna jalkapatikaksi, ja tämän mielikuvan perusteella raitiotietä on kutsuttu leikillisesti tai ivallisesti patikkaratikaksi.

Kotuksen mukaan lempinimessä hauskuttaa ristiriita: patikkaratikassa matkustajasta tuleekin jalankulkija. Erityisen tarttuvan nimityksestä puolestaan tekee sen alku- ja loppuosan äänteellinen yhtäläisyys, sillä patikka ja ratikka ovat toistensa riimisanoja. Patikkaratikka hymyilyttää, vaikka puolustaisikin Vantaan raideratkaisua.

Kilpailu vetovoimaisimman kaupungin sijasta kiristyy.
Presidentti kertoo, että pyyntöä osallistua Hormuzinsalmen operaatioon ei ole toistaiseksi tullut.
Lähes kaksi kolmesta kokee, etteivät iäkkäät saa riittäviä sote-palveluja.
Mainos