Junia Tampereen rautatieasemalla. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Pasilan ja Keravan välinen Lentorata-hanke etenee

Muilta osin Suomi-radan suunnittelutyö aiotaan keskeyttää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan valtio, edustajanaan liikenne- ja viestintäministeriö sekä yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa käynnistävät neuvottelut Suomi-rata Oy:n nykyisten osakkaiden kanssa yhtiön tarkoituksen muuttamiseksi kattamaan vain Lentoradan suunnittelun. Samalla yhtiön nimi muutettaisiin Lentorata Oy:ksi.

Lisäksi neuvotellaan muista tämän edellyttämistä muutoksista osakassopimukseen sekä yhtiöjärjestykseen.

Yhtiön tehtävänä olisi Pasilan ja Keravan välisen Lentoradan suunnittelu rakentamisvalmiuteen asti. Yhtiö voisi tämän lisäksi tehdä tai teettää selvityksiä hyötyjen, haittojen ja muiden vaikutusten tunnistamiseksi Lentoradan toteuttamispäätöksen valmistelemiseksi.

Nämä selvitykset voisivat sisältää sääntelyn vähimmäisvaatimukset täyttävää ratasuunnitelmaa pidemmälle meneviä selvityksiä ja tutkimuksia luotettavamman rakentamisvaihetta koskevan kustannus- ja vaikutusarvioinnin saamiseksi.

Suomi-rata Oy on joulukuussa 2020 perustettu hankeyhtiö, jonka tehtävänä on Helsingin ja Tampereen väliseen Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta kulkevaan raideyhteyteen liittyvä raideliikenneinfrastruktuurin suunnittelu rakentamisvalmiuteen asti.

Hankekokonaisuuteen kuuluu nk. Lentorata, jonka suunnitteluun myönnettiin kesäkuussa 2023 Verkkojen Eurooppa –välineen rahoitusta 2,75 miljoonaa euroa.

Suomen valtion osuus yhtiössä on 51 prosenttia. Yhtiössä ovat osakkaina lisäksi Finavia Oyj, Helsinki, Tampere, Vantaa, Hämeenlinna, Janakkala, Riihimäki, Lahti, Akaa, Jyväskylä, Oulu, Pori, Seinäjoki, Vaasa, Kangasala, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Ylöjärvi, Kokkola ja Parkano.

Lentorata-hanketta viedään eteenpäin, mutta muilta osin Suomi-radan suunnittelutyö keskeytettäisiin. hallitusohjelman mukaisesti. Muilta osin Suomi-radan suunnittelutyö keskeytettäisiin.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi viime viikon tiistaina liikenne- ja viestintäministeriön esitystä valtion etenemiseksi asiassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)