Verkkouutiset

Ukrainan panssarivaunu Bahmutin alueella. / aerobomber / Telegram

Panssarivaunu tulittaa videolla venäläisiä vain metrien päästä

Lennokki seurasi Ukrainan vaunun etenemistä peltoaukealla.

Itä-Ukrainassa sijaitsevan Bahmutin kaupungin ympäristössä on käyty viime viikkojen aikana kiivaita taisteluita. Venäjän Wagner-palkkasotilaiden kerrotaan saaneen haltuunsa myös raunioituneen kaupungin länsiosat, joita puolustaneet Ukrainan joukot ovat nyt vetäytyneet uusiin puolustusasemiin.

Wagner-palkkasotilaita johtavan Jevgeni Prigozhinin mukaan ryhmä on vetäytymässä takalinjaan ja jättämässä alueen Venäjän asevoimien yksiköiden haltuun. Asiantuntijoiden mukaan sotilaallinen tilanne voi kääntyä jo lähiaikoina, sillä Ukraina on tehnyt vastahyökkäyksiä kaupungin etelä- ja pohjoispuolilla.

Alueelle sijoitettu Ukrainan 30. mekanisoitu prikaati on julkaissut videon viimeaikaisista taisteluista. Yksikkö on torjunut kevään mittaan venäläisjoukkojen rynnäkköjä Bahmutin pohjoispuolella ja Soledarin länsipuolella. Sen kerrotaan suorittaneen viime aikoina onnistuneita paikallisia vastahyökkäyksiä.

Lennokin kuvaamalla videolla Ukrainan panssarivaunu etenee peltoaukealla ja avaa tulen Venäjän jalkaväen asemiin vain muutaman metrin päästä. Kyseisessä kohdassa sijaitsee romahtanut silta ja pieni joenuoma. Paikalle myöhemmin saapuneet Ukrainan sotilaat heittävät käsikranaatteja sillalta alas.

Lennokkivideon perusteella Ukraina siirsi etulinjaan joukkoja BTR- ja BMP-panssariajoneuvoilla. Sotilaat räjäyttivät useita sillan tuntumassa sijainneita poteroita käsikranaateilla.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS