Pääsiäisen menoliikenteessä 29 liikenneratsiaa

Yli 20 kuljettajalta oli hyllytetty ajokortti jo ennen iltaviittä.
Poliisi Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen medialle järjestämässä kuvaustilaisuudessa helmikuussa 2024. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Poliisi Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen medialle järjestämässä kuvaustilaisuudessa helmikuussa 2024. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan tänään kiirastorstaina arviolta noin kello 19 saakka. Poliisi valvoo liikennettä tehostetusti Suomen vilkkaimmilla tieosuuksilla. Alkuillasta ympäri Suomen oli käynnissä yhteensä 29 liikenneratsiaa.

Iltaviiteen mennessä poliisin tietoon oli tullut yksi loukkaantumiseen johtanut onnettomuus. Ajokortti oli hyllytetty 22 kuljettajalta ja laitettu kuivumaan kahdelta kuljettajalta, kertoi Helsingin poliisin liikenneyksikön ylikomisario Dennis Pasterstein viestipalvelu X:ssa.

Esimerkiksi Lappeenrannassa tapahtui ensimmäinen törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen moottoripyörällä. Kuljettaja, joka oli aloittanut kevään moottoripyöräilykautensa vain noin 20 kilometriä aikaisemmin, luovutti korttinsa poliisille ajettuaan kaupunkialueella 97 kilometriä tunnissa 50 kilometrin rajoitusnopeusalueella.

Liikenteen arvioidaan jatkuvan vilkkaana vielä ainakin pitkäperjantain aamupäivällä. Poliisi kannustaa malttiin liikenteessä ja muistuttaa oikeanlaisista ajoetäisyyksistä.

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen Suviseurat ovat jo ruuhkauttaneet Kauhavan lentokentän. Tapahtuma käynnistyy huomenna.
Nuori kuljettaja oli saanut ajokortin poikkeusluvulla edeltävänä päivänä.
Suurin osa nuorista suhtautuu kielteisesti ajamiseen alkoholin juomisen jälkeen.
Mainos