Työllisyys on tässä matalasuhdanteessa heikentynyt lähinnä määräaikaisissa ja osa-aikaisissa töissä. Kokoaikaisten työpaikkojen määrä on pysynyt edelleen melko vakaana, toteaa Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäki. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Työllisyyslukemat kertovat varovaisen toiveikasta viestiä

Työmarkkinoiden tilanne vakaantui pääekonomistin mukaan huhtikuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa oli työttömänä 288 000 henkeä eli noin 25 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrä nousi 2 000 hengellä ja työvoiman tarjonta nousi siten 27 000 hengellä.

Etenkin osa-aikaisten toistaiseksi voimassa olevien työpaikkojen määrä nousi. Määräaikaisia töitä oli vuoden takaista vähemmän.

– Työllisyys on tässä matalasuhdanteessa heikentynyt lähinnä määräaikaisissa ja osa-aikaisissa töissä. Kokoaikaisten työpaikkojen määrä on pysynyt edelleen melko vakaana, toteaa Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Työttömyysasteen trendi pysyi 9,2 prosentissa. Työttömyysasteen trendi kävi koronarajoitusten purkamisen jälkeisen elpymisen jälkeen 6,5 prosentissa huhtikuussa 2022, minkä jälkeen työmarkkina on vähitellen heikentynyt.

– Pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut matalasuhdanteen pitkityttyä. Lomautettujen määrä on kääntynyt laskuun vuoden 2024 syksyn jälkeen ja uusien työttömyysjaksojen määrä on supistunut viime kuukausina. Rakennusalalla muutamien ammattiryhmien työttömyys supistui aavistuksen maaliskuusta. Avoimia työpaikkoja on TEM:n tilastojen perusteella edelleen vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta laskutahti on hidastunut, toteaa Kuoppamäki.

Hänen mukaansa aamun tilastolukemat kertovat varovaisen toiveikasta viestiä.

– Työttömyys pysyi korkealla, mutta sen noususta merkittävä osa tuli työvoiman tarjonnan kasvusta. Uusien työttömyysjaksojen määrän lasku ja työllisten määrän nousu viittaavat vakaampaan menoon etenkin yksityisellä sektorilla, Kuoppamäki sanoo.

Hän huomauttaa, että avoimia työpaikkoja on edelleen niukasti.

– Vaisu suhdannetilanne näkyy yhä työmarkkinoilla ja toistaiseksi työllistymisen vaikeus vaikuttaa kuluttajien luottamukseen. Luottamusta hiertää myös uutisvirta kauppasodasta ja geopoliittisista jännitteistä. Työmarkkinoiden käänne parempaan piristäisi kuluttajien luottamusta ja avaisi oven inflaation sekä korkojen laskun mahdollistaman reaaliasioiden nousun käyttämiselle kulutukseen, Kuoppamäki arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)