Pääekonomisti Pasi Kuoppamäki. LEHTIKUVA/ANTTI HÄMÄLÄINEN

Pääekonomisti: Suomen talous jatkaa vajoamista taantumaan

Pasi Kuoppamäen mukaan palkansaajien työttömyyshuolien nousu on ymmärrettävä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Työllisyys heikkenee ja bruttokansantuote todennäköisesti supistuvat 2024 ensimmäisellä neljänneksellä, toteaa Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Hänen mukaansa palkansaajien työttömyyshuolien nousu on ymmärrettävää, mutta pahentuessaan se voi lisätä säästämistä pahan päivän varalle ja heikentää kulutuskysyntää.

– Talouden heikkous on melko laaja-alaista, mutta etenkin asuntotuotantoon liitännäisten toimialojen näkymä on hutera.

Kuoppamäki toteaa, että ensi vuotta ajatellen näkyy silti valoa tunnelin päässä, mikä ei vielä täysin heijastu luottamusmittareihin.

– Inflaation lasku auttaa kuluttajia ja korot ovat jo kääntyneet laskuun. Vientimarkkinoiden heikkouden ennustetaan hieman hellittävän 2024 kuluessa. Yritysten luottamuksen toipuminen antaa toiveita siitä, että luisu taantumaan ei ole jyrkentymässä ja työllisyystilanne pysyy kohtalaisen vakaana, hän arvioi.

Kuluttajien luottamusindikaattori heikkeni Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli -13,3, kun se oli marraskuussa -12,4 ja pitkän ajan keskiarvo on -2,4. Kuluttajien odotus työttömyystilanteen kehityksestä pysyi heikkona koko maan osalta, lisäksi palkansaajat ja yrittäjät kokivat omakohtaisen työttömyyden uhan pahentuneen.

Yritysten luottamus kohentui EK:n luottamuskyselyn mukaan kaikilla päätoimialoilla joulukuussa, mutta luottamus alittaa edelleen pitkän aikavälin keskiarvon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)