Suomen Ekonomien pääekonomisti Elias Erämajan mukaan markkinatalous ei ole vanhojen etujen puolustamista, ja tiettyjä yritysten etuja pitäisi perata. Hänen mukaansa Suomessa on runsaasti etuja, jotka jarruttavat kasvua.
Erämaja painottaa, että Suomen julkinen talous on alijäämäinen ja kasvu liian hidasta, mikä patistaa toimimaan.
– Siksi julkisia menoja pitää arvioida kriittisesti, sääntelyä purkaa siellä, missä se jarruttaa kasvua, ja verotusta keventää siellä, missä se heikentää työnteon, yrittämisen ja investointien kannustimia, hän sanoo Talouselämän kolumnissa.
Erämaan mukaan markkinatalous ei tarkoita vain vaatimusta pienemmästä julkisesta sektorista.
– Sen ydin on kilpailu, uudistuminen ja voimavarojen tehokkaampi käyttö. Siksi samaa ajattelua pitää soveltaa myös yritystukiin, veropoikkeuksiin ja vakiintuneiden toimijoiden etuihin.
Hänen mukaansa talouskeskustelu on usein valikoivaa.
– Tehokkuutta vaaditaan julkiselta sektorilta. Kilpailua korostetaan, kun puhutaan sääntelyn purkamisesta. Verojen haitat muistetaan, kun puhutaan työn ja investointien verotuksesta.
Kun keskustelu siirtyy tukiin ja poikkeuksiin, ääni hänen mukaansa hiljenee.
– Yleisellä tasolla lähes kaikki kannattavat haitallisten tukien karsimista, mutta kun pöydälle nostetaan oma poikkeus, kyse onkin aina jostakin erityisen tärkeästä.
Erämaa nostaa esimerkiksi listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen.
– Sen tarkoituksena on tukea kotimaista yrittäjyyttä ja omistajuutta. Samalla se kuitenkin ohjaa omistajia pohtimaan verorakennetta tavalla, joka ei aina liity investointeihin, kasvuun tai uuden työn syntymiseen.
Sama koskee hänen mukaansa alennettuja arvonlisäverokantoja, energiaverotuksen poikkeuksia ja yritystukia.
– Jokaiselle niistä löytyy puolustaja ja yleensä myös hyväksyttävältä kuulostava tavoite: työllisyys, huoltovarmuus, alueellinen tasapaino, kilpailukyky tai kotimaisen omistajuuden turvaaminen.
Erämaan mukaan nämä tavoitteet voivat olla tärkeitä, mutta juuri siksi niillä voidaan perustella lähes mitä tahansa.
Hänen arvionsa mukaan, jos verojärjestelmä rakennettaisiin nyt alusta, se näyttäisi hyvin erilaiselta.
– Tuskin päätyisimme tähän määrään poikkeuksia, erityiskantoja, tukia ja historiallisia ratkaisuja, joita järjestelmään on kertynyt vuosien ja vuosikymmenten aikana.
Kaikki poikkeukset eivät hänen mukaansa kuitenkaan ole huonoja.
– Osa tuista ja veroeduista voi olla perusteltuja, jos ne korjaavat todellisen markkinapuutteen tai tukevat selvästi kasvua. Siksi arvioinnin pitää olla täsmällistä.
Erämaa korostaa, että on aina arvioitava, kohdistuuko tuki oikeaan ongelmaan vai suojaako se vanhaa liiketoimintamallia. Samalla on pohdittava, vahvistaako poikkeus kilpailukykyä vai vähentääkö se uudistumisen painetta.
– Markkinatalouden pitäisi palkita niitä, jotka investoivat, uudistuvat ja ottavat riskiä. Ei niitä, jotka ovat löytäneet sopivan poikkeuksen järjestelmästä.
Hänen mukaansa vanhojen etujen kriittinen tarkastelu ei ole hyökkäys yritystoimintaa vastaan, vaan johdonmukaista markkinatalousajattelua.
– Veropoikkeusten ja yritystukien kritiikki ei ole vaihtoehto julkisten menojen karsimiselle, vaan sen rinnakkainen vaatimus. Jos talouspolitiikalta vaaditaan rehellisyyttä, katseen on kohdistuttava sekä menoihin että veropohjaan.
Erämaa painottaa, että markkinatalous ei lupaa pysyvää suojaa muutokselta.
– Sen arvo on päinvastainen: työ, pääoma ja osaaminen voivat siirtyä sinne, missä niistä syntyy eniten arvoa.
Hänen mukaansa markkinatalouspuheen johdonmukaisuus punnitaan vasta silloin, kun oma etu on pöydällä.
– Puolustetaanko silloin kilpailua ja uudistumista vai vanhoja etuja markkinatalouden nimissä?