Luottamuksen ja investointiaikeiden vahvempi elpyminen vaatii vielä käänteen parempaan työmarkkinoilla. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Inflaatio jätti muistijäljen lisäksi loven lompakkoon

Hypon mukaan luottamus talouteen palautuu pätkittäin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kuluttajien asunnonostoaikeet kohosivat vain hieman syyskuussa, kun Euroopan keskuspankin päätös ohjauskorkojen laskujen jatkumisesta kantautui kuluttajien korviin vasta aivan kyselytutkimuksen toteutuksen loppuvaiheessa. Luottamuksen ja investointiaikeiden vahvempi elpyminen vaatii vielä käänteen parempaan työmarkkinoilla, mitä joudumme odottamaan aina ensi vuoteen asti, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Tilastokeskuksen julkaisema kuluttajien luottamusmittari painui syyskuussa saldolukuun -8,1, kun saldoluku oli elokuussa -7,2. Elinkeinoelämän keskusliitto julkisti samalla yritysten luottamusmittarit.

– Vaikka inflaatio on jo Suomessa enemmän kuin selätetty, on se jättänyt muistijäljen lisäksi loven lompakkoon ja kuluttajat tuntuvat vielä kaipaavan selkeämpää kuvaa paitsi Suomen myös oman henkilökohtaisen talouden kasvusta, Keskinen toteaa.

– Yritysten luottamusmittarit ovat toipuneet pahimmasta niiauksestaan, mutta luottamuspula jatkuu rakennusalalla lupakehityksen laahatessa. Euroalueen talous yskii yhä, mutta ensimerkit asuntokaupan elpymisestä on kuitenkin jo saatu ja korkojen lasku valaa uutta uskoa tulevaan jo loppuvuonna, hän jatkaa.

Keskisen mukaan markkinapsykologia vaikuttaakin yksittäisen kotitalouden investoinneista puhuttaessa erityisen vahvasti asuntokaupassa, kun kuluttajat seuraavat asuntojen hintakehitystä tarkalla silmällä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)