Vihreiden entinen puheenjohtaja ja pitkän linjan vaikuttaja Osmo Soininvaara varoittaa valtion puuttumisesta sähkömarkkinoihin. Hänen mukaansa valtion sähköntuotannolle myöntämät tuet voisivat tasata sähkön hintapiikkejä, mutta samalla ne nostaisivat kaikkien sähkölaskuja.
– Tällainen tuki maksettaisiin kaikilta perittävällä sähköverolla. Huippuhinnat alenisivat, mutta sähkön keskihinta nousisi, ja sen mukana nousisivat koko vuoden sähkölaskut, Soininvaara kirjoittaa Talouselämässä julkaistussa vieraskolumnissaan.
Soininvaaran mukaan Suomen halpa tuuli- ja aurinkovoima on kansallisaarre, joka houkuttelee maahan ulkomaisia investointeja. Sähkön nykyinen alhainen hintataso ei kuitenkaan voi hänen mukaansa säilyä loputtomiin.
– Ei sähköstä silti kallista tule, sillä kun hinta nousee, rakennetaan lisää tuuli- ja aurinkovoimaa.
Soininvaara pitää sähkömarkkinoiden suurimpana haasteena kylmiä, pimeitä ja tuulettomia tunteja, jolloin sähkön tuotanto on kallista. Hänen mukaansa ratkaisuksi ei kuitenkaan tarvita valtion tukemaa ydinvoimaa tai sähköntuotannon kapasiteettitukea.
– Kapasiteetin rakentaminen vain kalliita tunteja varten on niin kallista, että joustot tulevat halvemmiksi. Paljon sähköä kuluttavia tehtaita voidaan sulkea pahimmaksi ajaksi, sähkölämmittäjien kannattaa investoida lämmön varastointiin ja sähköautot ladata halvan sähkön aikana, vihreä konkari kirjoittaa.
– Kaikkea tätä helpottamaan markkinat kyllä kehittävät automatiikkaa.
Myös sähkövarastojen rakentaminen helpottaa tilannetta. Soininvaaran mukaan Suomessa on valmiina tai rakenteilla yli 2 000 megawatin edestä akkuvarastoja. Hän katsoo markkinaehtoisten ratkaisujen olevan valtion tukitoimia edullisempia ja nopeampia toteuttaa.
– Markkinat eivät kuitenkaan toimi, jos valtio estää hintojen vaihtelun. Kannattaa luottaa markkinoihin, Soininvaara paaluttaa.