Oskari Valtola: Taiteen perusopetus on suomalainen erityisyys

Taiteen perusopetuksen lainsäädäntöä sekä rahoitusta aiotaan uudistaa tällä hallituskaudella.
Yhä useammalla lapselle tulisi varmistaa pääsy taiteen perusopetuksen piiriin, sanoo kansanedustaja. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Yhä useammalla lapselle tulisi varmistaa pääsy taiteen perusopetuksen piiriin, sanoo kansanedustaja. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus aikoo uudistaa taiteen perusopetusta. Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtolan mukaan tarve edistää taiteen perusopetuksen saavutetattavuutta on tunnistettu ja on tärkeää, että yhä useampi pääsee osaksi opetusta. Myös rahoitusjärjestelmää aiotaan uudistaa.

Nykyisin toiminta järjestetään 1990-luvun lopulla tehdyn lainsäädännön pohjalta. Tarvetta uudistukselle on, sillä toimintaympäristö on muuttunut, Valtola huomauttaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on antanut oman esityksensä lainsäädännön uudistamiseksi. Uudistusta tehdään yhdessä oppilaitosten, ministeriön ja taiteen kentän kanssa, sanoo kansanedustaja.

Valtolan mukaan taiteen perusopetus on suomalainen erityisyys, jollaista ei löydy muualta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Taiteen perusopetus on ainutlaatuinen osa suomalaista koulutusjärjestelmää – se tukee lasten ja nuorten luovuutta, oppimista ja hyvinvointia, Valtola sanoo tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla mahdollisuus taiteen perusopetukseen perhetaustasta ja perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta, kansanedustaja toteaa. Nyt tilanne on epätasainen eri puolilla Suomea.

– Tällä hetkellä oppilasmäärä keskittyy alueellisesti epätasaisesti. Se tavoittaa vain osan lapsista ja nuorista, sekä kohdentuu erityisen vahvasti hyväosaisiin perheisiin. Myös taiteenalojen välillä on suuria eroja, perustelee Valtola.

Nuorisojärjestö pitää ehdotusta "silmänkääntötemppuna".
Mallin tavoitteena on lisätä valinnanvapautta ja vastata työelämän uusiin tarpeisiin.
Ikäluokkien pieneneminen tuo haasteita laadukkaan perusopetuksen järjestämiselle. Työryhmä nostaa esiin tarvittavia toimenpiteitä.
Mainos