Koulutus- ja oppisopimusten suosio pk-yrityksissä on kasvanut, kertoo tuore yrittäjägallup. Sen mukaan ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoita on ollut koulutussopimuksella 30 prosentissa pk-yrityksistä, kun keväällä 2021 luku oli 27 prosenttia.
Oppisopimuksia puolestaan on käyttänyt 24 prosenttia yrityksistä. Aiemmassa mittauksessa lukema oli 20 prosenttia.
– Tämä kertoo työvoimapulasta, mihin oppi- ja koulutussopimukset ovat tehokas ratkaisu. Koulutussopimuksen ja oppisopimuksen käyttöä kannattaa hallitusohjelman tavoitteen mukaisesti lisätä, jotta yhä useammalle saadaan ammatti sekä yrityksille osaavia työntekijöitä. Siksi esimerkiksi oppisopimuksen palkkaus on uudistettava, Suomen Yrittäjien koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen sanoo tiedotteessa.
Koulutus- ja oppisopimuksia hyödynnetään kaikenkokoisissa yrityksissä.
– Esimerkiksi 5–9 henkeä työllistävistä yrityksistä yli puolet raportoi käyttäneensä koulutussopimusta ja 43 prosenttia oppisopimusta. Monelle nuorelle työelämässä oppiminen on paras ja ehkä ainut keino saada ammatti ja päästä työelämään, Vartiainen toteaa.
Petteri Orpon (kok.) hallitus aikoo edistää koulutussopimuksen ja oppisopimuskoulutuksen käyttöä. Hallitusohjelman mukaan hallitus selvittää mahdollisuuksia oppisopimuskoulutuksen korvauksen porrastamiseen opintojen edetessä.
– On selvää, että jos oppisopimusopiskelijan palkkaus porrastetaan opiskelijan osaamisen mukaan, yhä useampi pääsee opiskelemaan ammattiin oppisopimuksella. Nyt 24 prosenttia yrityksistä on kouluttanut oppisopimuksella, mutta Yrittäjägallupin mukaan 36 prosenttia tekisi niin, jos opiskelijan palkkaa porrastettaisiin vastaamaan opiskelijan osaamisen kehittymistä, Vartiainen sanoo.
Yrittäjägallupin mukaan oppisopimusta käytetään eniten teollisuuden ja kaupan alalla sekä koulutussopimusta teollisuudessa ja rakentamisessa. Eniten koulutus- ja oppisopimusten käytöstä raportoitiin itä- ja pohjoissuomalaisista yrityksistä.





