Suomen Hypoteekkiyhdistyksen ja Asuntohypopankki Oy:n toimitusjohtaja Ari Pauna päivittelee vanhusten ja opiskelijoiden asuntotilannetta.
Hän kommentoi viestipalvelu X:ssä Helsingin Sanomien pääkirjoitusta. Hänen mukaansa nuoret ja vanhukset eivät ole Suomessa enää samalla viivalla.
– Suomi tänään. Opiskelijoille kalliita yksiöitä ydinkeskustasta. Vanhuksille soluasuntoja mahdollisimman halvalla sivummalta, Pauna kritisoi.
Pääkirjoituksessa kerrotaan, miten jyväskyläisen sairaalan henkilöstö kaipaa adressilla lisää jatkohoitopaikkoja vanhuspalveluihin ja palveluasumiseen. Vaikka vetoomusta kuvataa perustelluksi, paikkojen määrä ei näyttäisi kasvavan.
– On käymässä päinvastoin. Hyvinvointialueet ympäri maata ovat ilmoittaneet vähentävänsä radikaalisti vanhushoivan paikkoja. Vuodeosastoja on viime kuukausina lakkautettu yksi toisensa jälkeen, pääkirjoituksessa todetaan.
Koska hoitohenkilökuntaa ei aina riitä jokaiselle vanhukselle, on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan yhteisölliseen asumiseen siirtyminen välttämätöntä. Kasvavalle vanhusväestölle ei muuten löydy hoitopaikkoja. Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan ikäihmisten asumisyksikköä, jossa jokaisella on oma asunto.
LUE MYÖS:
”Miksi soluasunnot eivät kelpaa opiskelijoille?”
Suomi tänään. Opiskelijoille kalliita yksiöitä ydinkeskustoista. Vanhuksille soluasuntoja mahdollisimman halvalla sivummalta. #asuminen #hoiva #yhteiskunta #politiikka #talous https://t.co/c6K2SuOrEv
— Ari Pauna (@AriPauna) December 10, 2023