Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoima työttömien määrä (pl. kokoaikaisesti lomautetut) on perinteisesti ollut huomattavasti suurempi kuin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukainen työttömien määrä (katso kuvio 1). Esimerkiksi vuonna 2016 ero oli suurimmillaan 75 000 henkilön luokkaa.
Parin viime vuoden aikana näiden kahden tilaston välinen ero on kuitenkin kaventunut. Aivan viime kuukausina ero on likimain kadonnut kokonaan.
Miksi näin on tapahtunut?
Asian pohtiminen on tärkeää muun muassa sen vuoksi, että nämä kaksi tilastoa antavat aivan erilaisen käsityksen työttömyyden kehityksestä.
Työnvälitystilaston (TEM) mukaan työttömyys on toki kasvanut selvästi vuodesta 2023, mutta työttömiä ei ole lukumääräisesti poikkeuksellisen paljon. Heitä on enemmän kuin korona-aikaan, mutta vähemmän kuin edellisen työttömyyshuipun aikaan vuosina 2015 ja 2016.
Työvoimatutkimuksen (Tilastokeskus) mukaan työttömiä on eniten vuoden 1998 jälkeen – ja mikä on tärkeää, työttömyysaste on korkeimmillaan 25 vuoteen.
Etsimme siis vastausta niinkin yksinkertaiseen kysymykseen kuin, onko työttömyys ennätyksellisen suurta vai eikö se ole? Vaivaako Suomea massatyöttömyys vai ei?
Yllättävät luvut
Työnvälitystilasto perustuu kattavaan rekisteritietoon. Henkilö voi hakea työttömyysturvaa vasta sen jälkeen, kun on ensin ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Hänet tilastoidaan työttömäksi riippumatta siitä, kuinka ahkerasti hakee töitä.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on puolestaan otostutkimus, jonka tietosisältö perustuu EU:n asetukseen. Otokseen kuuluu joka kuukausi noin 12 500 henkilöä. Työttömäksi katsotaan henkilö, joka ei ole töissä, on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisen neljän viikon aikana ja voisi aloittaa työn kahden viikon kuluessa. Vaatimus työn aktiivisesta etsimisestä on tärkeä tilastoja erottava asia.
Vilkaistaan tarkemmin kuviota 1. Mitä tapahtuu vuosina 2012–2018? Talouden suhdanteen heikentyessä työttömien määrä kasvaa nopeasti TEM:n rekisterissä. Tilastokeskuksen mukaan työttömyys kasvaa paljon hitaammin. Tämä johtuu siitä, että suuri osa työttömäksi joutuneista ei hae töitä riittävän ahkerasti (ja ehkä ei juuri lainkaan), eikä sen vuoksi täytä Tilastokeskuksen määritelmää työttömälle. Heidät tulkitaan todennäköisesti työvoiman ulkopuolella oleviksi. Vuoden 2016 jälkeen rekisteröity työttömyys vähenee nopeasti, kun työllisyys paranee. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömyys alenee verraten vähän. Työllisyys paranee, kun monet työvoiman ulkopuolella olevat palaavat töihin.
Entä mitä on tapahtunut vuoden 2022 jälkeen, kun ero kahden työttömyyden välillä on kutistunut olemattomiin?
Toukokuussa 2022 Suomessa otettiin käyttöön pohjoismainen työnhaun malli. Se edellyttää, että työtön hakee kuukaudessa vähintään neljää työpaikkaa, jotta voi saada täyttä työttömyyskorvausta. Muutoksella ei ole vaikutusta rekisteröityyn työttömyyteen (TEM), mutta sillä on suuri vaikutus Tilastokeskuksen havaitsemaan työttömyyteen.
Aikaisempaa suurempi osa työttömäksi työnhakijaksi rekisteröityneistä henkilöistä hakee nyt ahkerammin työtä etuuksien vuoksi ja on sen vuoksi työtön myös Tilastokeskuksen määritelmän mukaan. Niinpä työttömien määrä kasvaa Tilastokeskuksen mukaan nopeammin kuin työnvälitystilaston ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä vähenee. Tätä kehitystä todennäköisesti voimistavat etuuksien leikkaukset.
Työmarkkinoiden uudistukset ovat selvästi lisänneet työvoiman tarjontaa. Yhä useampi työtön hakee töitä ja harvemmat passiiviset työttömät jäävät kokonaan pois työvoimasta. Ongelma on avoimien työpaikkojen puute, joka hillitsee toistaiseksi työllisyyden paranemista ja työttömyyden laskua. Suhdanteiden parantuessa työttömyys voi laskea nopeastikin.
Onko työttömiä nyt ennätyksellisen paljon vai ei?
Työvoimatutkimuksen mukaan henkilö voidaan katsoa työttömäksi vain, jos hän on hakenut töitä riittävän paljon. Tämä kansainvälinen vaatimus on rajannut vähemmän innokkaat tai peräti passiiviset työnhakijat kokonaan työvoiman ulkopuolella oleviksi. Niinpä voitaneen sanoa, että viralliset työttömyysluvut ovat vuosikausien ajan aliarvioineet todellisen työttömien määrän. Uudet työnhaun vaatimukset ovat aktivoineet passiivisia työttömiä ja tuoneet heidät näkyviin virallisiin tilastoihin.
Työttömyys itsessään ei ole kasvanut poikkeuksellisen paljon tai poikkeuksellisen korkeaksi – se on tullut aiempaa paremmin näkyväksi. Korkeaa se on ollut jo pitkään, myös eurooppalaisessa vertailussa.
Entä maahanmuuttajat?
Julkisuudessa on arvioitu, että maahanmuutto selittää suuren osan parin viime vuoden työttömyyden lisäyksestä. Pitääkö tämä paikkansa?
Tarkastellaan asiaa rekisteritietojen valossa. Kuvio 2 esittää suomen- ja ruotsinkielisten sekä kaikkien työttömien määrät.
Kahden vuoden aikana, vuoden 2023 lopusta vuoden 2025 loppuun, kaikkien työttömien määrä kasvoi vajaan 61 600 henkilön verran. Samana aikana suomen- ja ruotsinkielisten työttömyys kasvoi noin 44 550 henkilöllä ja muunkielisten työttömyys vajaalla 17 040 henkilöllä.
Suomen- ja ruotsinkielisten työttömyys on siis kasvanut lukumääräisesti enemmän kuin muiden. Suhteellisten muutosten osalta tilanne on päinvastainen. Suomen- ja ruotsinkielisten työttömien määrä on kasvanut kahden vuoden aikana 21,7 prosenttia ja muunkielisten selvästi enemmän, 32,5 prosenttia.
Laskusuhdanteessa työttömyys kasvaa jyrkemmin ryhmissä, joiden työmarkkina-asema on heikompi. Lopuksi todettakoon, että kaikista työttömistä noin 78 prosenttia on suomen- ja ruotsinkielisiä ja runsas viidesosa muunkielisiä.
