Yhdysvaltain hallinnon jo kauan elättelemä haave on pystyä käyttämään maailman suurinta ydinasearsenaaliaan ilman pelkoa vastaiskusta. Presidentti Ronald Reagan kutsui aloitetta tämän haaveen toteuttamiseksi nimellä Strateginen puolustusaloite ja hänen vastustajansa nimellä Tähtien sota -hanke.
Yksi presidentti Donald Trumpin ensimmäisiä määräyksiä toisen virkakautensa alussa oli ”Amerikan Rautakupoli”, joka pudottaisi ydin- ja muut ohjukset taivaalta ennen kuin ne iskisivät maaleihinsa Yhdysvalloissa. Muutamaa viikkoa myöhemmin aloitteen nimeksi tuli ”Golden Dome”, ”Kultakupoli”.
Yhdysvallat on käyttänyt ohjustorjuntaohjelmiinsa 400 miljardia dollaria, mutta vuosikymmenien tutkimustyöstä, kehittämisestä ja testaamisesta huolimatta se ei ole löytänyt tehokasta torjuntakeinoa mannertenvälisiä ohjuksia vastaan. Kultakupoliin aiotaan käyttää silti vielä 175 miljardia dollaria kolmessa vuodessa.
Yhdysvaltalainen fysiikan alan asiantuntijajärjestö American Physical Society julkaisi keväällä tutkimuksen ohjuspuolustuksen mahdollisuuksista. Raportti tekee selväksi, että mannertenvälisten ohjusten torjunta sisältää niin suuria haasteita, että niihin ei ole näkyvissä ratkaisua ainakaan 15 vuoteen. Vaikka Patriot-, Aegis- ja THAAD-ilmatorjuntajärjestelmät ovat tehokkaita, niitä tarvittaisiin valtava määrä suojaamaan kaikkia Yhdysvaltojen tärkeitä, potentiaalisia kohteita.
Vaikka torjuntaohjukset asetettaisiin satelliitteihin Maan kiertoradalle, asiantuntijoiden mukaan niitä tarvittaisiin noin 16 000 torjumaan pelkästään 10 Pohjois-Korean mannertenvälistä Hwasong-18 -ohjusta, jos ne laukaistaisiin nopeassa tahdissa. Jos järjestelmään rakennettaisiin 30 sekunnin tarkistus, joka varmistaisi, että mannertenvälinen ohjus on todella laukaistu, torjuntaohjuksia tarvittaisiin noin 36 000. Ennen kuin tällainen torjuntajärjestelmä saataisiin valmiiksi, vastustaja olisi jo kehittänyt oman järjestelmänsä sen ohittamiseksi.
