Palestiina-aktivistien isku Ison-Britannian suurimpaan lentotukikohtaan on herättänyt kysymyksiä tukikohtien turvallisuustoimista, kertoo Telegraph.
Palestine Action -ryhmä julkaisi perjantaina videon, jossa ryhmän jäsenet murtautuvat Ison-Britannian ilmavoimien Brize Nortonin tukikohtaan, joka toimii maan rahti- ja ilmatankkauskoneiden päätukikohtana. Aktivistit vahingoittivat kahta ilmatankkauskonetta suihkuttamalla maalia niiden kylkiin ja moottoreihin. Lisäksi he kertoivat vaurioittaneensa koneita sorkkaraudoilla.
Tekijät onnistuivat pakenemaan paikalta, ja toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni.
Iskut paljastivat, että Brize Nortonin tukikohdan turvallisuustoimissa on ollut vakavia puutteita.
Etenkin tukikohdan porttien lähellä turvatoimet ovat vahvoja. Korkeat metalliaidat piikkilankoineen suojaavat sisäänkäyntejä valvontakameroiden ja partioiden valvovien silmien alla. Samaan aikaan toisella sivulla tukikohtaa suojaa vain alle kaksi metriä korkea lauta-aita.
Jos aita kuulostaa silti liian korkealta kiivettäväksi, löytyy siitä myös sopiva ihmisen mentävä reikä laiskemmille tunkeutujille.
Telegraphin toimittajien seuratessa aluetta he näkivät pysäköityjä poliisiautoja, mutta eivät lainkaan partioita. Lyhyen matkan päässä lauta-aidan toisella puolella odotti rivi 60 metriä leveitä Airbus Voyager -ilmatankkauskoneita.
Virallisesti tukikohdan turvallisuus on ilmavoimien oman poliisilaitoksen ja Military Provost Guard Servicen vastuulla. Entisten työntekijöiden mukaan molempien rahoitus on riittämätöntä, eivätkä ne pysty takaamaan laajojen tukikohtien turvallisuutta.
Erään ilmavoimien lähteen mukaan tukikohtien turvallisuus ei ole standardien mukainen. Hänen mielestään on helpompaa murtautua lentotukikohtaan kuin festivaaleille.
– Kun Glastonburyn [festivaalin] aitaa on vaikeampi ylittää kuin Brize Nortonin lentotukikohdan, niin tiedät, että olet pulassa, lähde kommentoi.
Turvallisuustoimien parantaminen edellyttäisi lisärahoitusta, lisää poliiseja ja lisää valvontakameroita. Se kävisi kalliiksi, mutta vaihtoehtoja ei välttämättä ole.
– Jos asiat menevät tähän suuntaan, niin ehkä niin pitää vain tehdä, lähde sanoo.
– Vaikka se voikin olla haastavaa turvata koko kahdeksan mailin pituinen aita, sitä kuvittelisi, että edes rullaustiellä olevia lentokoneita kyettäisiin suojelemaan. Jonkun pää joutuu pölkylle tämän takia.