Talviolympialaisten hiihtokilpailut saivat erikoisen käänteen, kun koira juoksi ladulle kesken kilpailun.
Sosiaalisessa mediassa on jaettu runsaasti kuva- ja videomateriaalia koiran tempauksesta. Eläin pääsi myös kisojen maalikamerakuvaan. Maalikamerakuva on nähtävissä tämän jutun alussa.
Norjalaisen VG:n mukaan ennen ladulle ilmestymistään koira oli karannut kotoaan. Eläimen yllättävä ilmaantuminen urheilutapahtumiin pelästytti osan kilpailijoista ja yleisöstä, mutta koiran ei kerrota käyttäytyneen aggressiivisesti ihmisiä kohtaan.
Vaikka koira ei aiheuttanut vaaraa kenellekään, se oli lähellä törmätä yhteen hiihtäjään. Osa kilpailijoista kertoo olleensa tilanteessa hämmentyneitä ja luulleensa sitä ensin sudeksi.
Koira saatiin palautettua omistajalleen tempauksen jälkeen. Koiran omistaja on kuvaillut lemmikkiään kiltiksi ja seuralliseksi. Omistajan mukaan kaksivuotias koira on rodultaan Tshekkoslovakian susikoira.
Kyse on melko uudesta rodusta. Koirarotu on saanut nimensä siitä, että se syntyi Tshekkoslovakissa vuonna 1955 saksanpaimenkoiran ja karpaattiensuden risteyttämisen seurauksena. Rodun alkuperä selittää sen, miksi koira muistuttaa ulkoisesti hyvin paljon sutta. Rodun kasvattaminen on kielletty joissain maissa, kuten Norjassa.
Sosiaalisessa mediassa koiran tempaus on herättänyt pääosin ilahtuneita reaktioita. Osa kommentoijista on sitä mieltä, että koira olisi ansainnut mitalin suorituksestaan.
¡EL VERDADERO PERRO OLÍMPICO! 🐶🥇
— Los Juegos Olímpicos (@juegosolimpicos) February 18, 2026
Sí, llegó el momento que todos, sin saberlo, esperábamos… Un perro cruzando la meta en unos #JuegosOlímpicos y hasta con 'photo-finish'. 😂#MilanoCortina2026 pic.twitter.com/jD6BylpVoG