Olli Rehnille esitetään jatkoa Suomen Pankin johdossa

Uusi virkakausi alkaa heinäkuussa.
Suomen Pankin rakennus Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Suomen Pankin rakennus Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on pääsemässä toiselle kaudelle pankin johdossa. Suomen Pankki kertoo asiasta tiedotteessa.

Pankkivaltuusto esittää Rehnin nimittämistä valtioneuvostolle. Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajan eli pääjohtajan uusi virkakausi alkaa 12. heinäkuuta 2025.

Rehn on toiminut tehtävässä vuodesta 2018 alkaen.

Nimityksen tekee tasavallan presidentti valtioneuvoston ehdotuksesta. Pääjohtajan toimikausi on seitsemän vuotta. Sama henkilö voidaan nimittää pääjohtajaksi kahdeksi toimikaudeksi.

Virkaa haki yhteensä kahdeksan henkilöä.

 

 

Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Yhtiön mukaan toiminnan jatkaminen ei ole kannattavaa.
Suomessa jo sana luksus herättää monessa närää, kertoo Maria-hotellin Helsinkiin perustanut Samppa Lajunen.
Mainos