Venäjä onnistui miehittämään Krimin niemimaan helmikuussa 2014 käyttäen hyväkseen tunnuksettomia ”pieniä vihreitä miehiä” ja Kiovassa Euromaidanin vallankumouksen synnyttämää kaaosta. Nyt silloinen virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov kommentoi Kyiv Independentille, olisiko Krimin menetys voitu estää.
Niemimaan onnistunut valtaus oli monen tekijän summa.
Ensimmäiset tapahtumat Krimillä alkoivat nopeasti sen jälkeen, kun Viktor Janukovytš syöstiin vallasta Kiovassa 22. helmikuuta 2014. Viisi päivää myöhemmin tunnuksettomat sotilaat ottivat haltuunsa Krimin alueparlamentin ja hallituksen rakennukset.
Joitakin viikkoja myöhemmin venäläisjoukot ottivat haltuunsa myös lentokentät ja Ukrainan sotilastukikohdat.
Turtšynov muistuttaa, että 103 kadettia, 2 239 sotilasta ja 1 649 upseeria pitivät pintansa lähes kuukauden ajan piiritetyissä tukikohdissa ennen kuin he luovuttivat.
Krimin valtauksen siemenet kuitenkin kylvettiin jo vuosia aikaisemmin. Ukrainalaissotilailla oli rajalliset mahdollisuudet puolustautua Venäjän yllätysmiehitykseltä.
Yksi tekijä oli huhtikuussa 2010 allekirjoitettu Harkovan sopimus Ukrainan ja Venäjän välillä, jolla jatkettiin Sevastopolin laivastotukikohdan vuokrasopimusta vuoteen 2042 asti. Samalla poistettiin kaikki venäläisjoukkojen liikkumista niemimaalla rajoittaneet säännökset.
– [Se] loi kaikki tarvittavat edellytykset miehitykselle, Turtšynov pohtii.
Vuosien 2010 ja 2014 välillä Venäjä lisäsi joukkojensa määrää ja aseistusta Krimillä. Uusia prikaateja muodostettiin samaan aikaan, kun Ukrainan asevoimat joutuivat valtavien leikkausten kohteeksi. Krimiltä lakkautettiin muun muassa 32. armeijakunta sekä 3. erillisen erikoisjoukkorykmentti.
Venäjän laivasto myös harjoitteli säännöllisesti niemimaan saartamista.
28. helmikuuta 2014 Ukrainan puolustusneuvosto kokoontui Kiovassa. Se päätti asettaa maan asevoimat täyteen valmiustilaan, pyytää Budapestin sopimuksen allekirjoittajamailta apua ja perustaa uuden päämajan vastaamaan Krimin puolustuksesta.
Seuraavana päivänä Ukrainan merivoimien uudeksi komentajaksi nimitettiin Denys Berezovskyi. Vain päivä nimityksensä jälkeen hän kieltäytyi tottelemasta Kiovasta tulleita käskyjä. Berezovskyi päätti yksipuolisesti komentaa Krimillä olleita joukkoja luovuttamaan aseensa varastoihin sekä vetäytymään sotilastukikohtiin.
Tämän jälkeen hän loikkasi Venäjän puolelle.
Virallisesti Krimillä piti olla helmi-maaliskuun vaihteessa 15 000 ukrainalaissotilasta. Turtšynovin mukaan noin 70 prosenttia seurasi Berezovskyin esimerkkiä ja loikkasi, joten jäljelle jäi vain 4 000 sotilasta. Heistäkin taisteluvalmiita oli vain puolet.
– Poliittinen hämmennys, matala mieliala, heikko taloudellinen ja logistinen tuki sekä venäläisagenttien systemaattinen työ turvallisuusjoukkojen johdossa johtivat joukkokarkuruuteen hyökkääjän puolelle, Turtšynov kertoo.
– Loput sotilasyksiköistä, piiritettyinä ympäri niemimaata hajautettuina, eivät pystyneet täyttämään edes alkeellisia käskyjä ja perusvaatimuksia, eli asemiensa puolustamista aseellisesti.
Lopulta Venäjä saikin haltuunsa koko niemimaan. Kremlin organisoimassa ”kansanäänestyksessä” Venäjään liittyminen keräsi väitetysti 97 prosentin kannatuksen.
Ukrainalla ei ollut realistisia mahdollisuuksia pysäyttää niemimaan haltuunottoa. Sen asevoimia oli heikennetty, turvallisuuspalvelut olivat täynnä Kremlin lonkeroita ja valtaosa Krimillä sijaitsevista joukoista oli loikannut vihollisen puolelle.
Krim menetettiin tavallaan jo vuosia ennen varsinaista miehitystä. Syyttävä sormi osuu Euromaidanissa kaadettuun Kreml-mieliseen presidenttiin Viktor Janukovytšiin, joka murensi asevoimien toimintakykyä ja salli venäläisten vakoojien tunkeutua kaikkiin Ukrainan turvallisuusviranomaisiin.
Vuonna 2018 käytetyssä oikeudenkäynnissä syyttäjä väittikin, että Janukovytš oli valmistellut Krimin siirtämistä Venäjälle jo vuodesta 2010 lähtien.
– Viktor Janukovytš luovutti Krimin tarkoituksellisesti. Häneen ei kohdistunut painetta Venäjän federaation suunnalta, tiivisti oikeudenkäynnissä todistanut Ukrainan turvallisuuspalvelun silloinen johtaja Valentyn Nalyvaitšenko.
