Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n varapuheenjohtajan Niina Malmin verologiikkaa, jonka mukaan työn verotuksen keventäminen ei lisäisi työnteon kannustimia.
– Tutkimus ja käytännön kokemus eivät tue SDP:n varapuheenjohtajan syytöksiä. Olisiko aika ottaa laskin käteen? Päivärinta kysyy lähettämässään tiedotteessa.
SDP:n varapuheenjohtajan, kansanedustaja Niina Malmin mukaan ylimpien marginaaliverojen lasku kannustaisi hyvätuloisia vähentämään työntekoa. Kokoomuksen kansanedustaja Päivärinta haluaa tietää, mihin Malm väitteensä perustaa.
Suomessa ylin marginaalivero on Päivärinnan mukaan kestämättömän korkea. Yhteiskunnan ei pitäisi koskaan ottaa yli puolta ihmisen omalla työllä ansaitsemista tuloista.
– Taloustieteellinen tutkimus ja Ruotsin käytännön esimerkki osoittavat, että ylimpien marginaaliveroasteiden laskeminen nimenomaan lisää työnteon kannusteita ylemmissä tuloluokissa, Päivärinta vastaa.
Päivärinnan mukaan Malmin väitteet antavat olettaa, että ihmiseltä katoaisi kaikki kunnianhimo heti, kun ruuansaanti, asuminen ja turvallisuus ovat kunnossa.
– Ajatus siitä, että veronkevennykset johtaisivat työnteon vähentymiseen, on täysin nurinkurinen. Se kertoo enemmän Malmin omasta maailmankuvasta kuin suomalaisten arvoista. Me luotamme tutkimuksiin ja siihen, että suomalaiset arvostavat työntekoa ja pitävät tärkeänä uralla etenemistä. Paremmat ansaintamahdollisuudet kannustavat tietenkin tekemään enemmän töitä, eivät vähemmän, Päivärinta toteaa.
Päivärinta muistuttaa, että veronkevennykset kohdistuvat laajasti kaikille tuloluokille ja vahvistavat näin työnteon kannustimia.
– 3600 euroa kuussa ansaitseva järjestäytynyt luokanopettaja saa hallituksen päättämien veronkevennysten myötä yli 300 euroa vuodessa enemmän käteen. Onko SDP niin todellisuudesta vieraantunut, että pitää tätä ”murusina”? Jokaisesta huollettavasta lapsesta verotus kevenee 100 eurolla vuodessa lisää. Nyt on SDP:ssä vihdoin aika ottaa laskin käteen tai perehtyä tutkimustietoon, eikä heitellä tyhjänpäiväisyyksiä palkansaajien pelottelemiseksi, Päivärinta muistuttaa.
Päivärinta korostaa kokoomuksen ja hallituksen toisenlaista tulokulmaa verrattuna SDP:hen.
– (Petteri) Orpon hallitus toteuttaa historiallisen suuret veronkevennykset pieni- ja keskituloisille. Ei ole ihme, ettei SDP:ssä oikein tiedetä, miten päin olla. Me vahvistamme ennen näkemättömällä tavalla suomalaisten ostovoimaa ja työnteon kannustimia. Vaikeahan siinä on keksiä järjellisiä vasta-argumentteja, jos on oikeasti sitä mieltä, että työntekijä on palkkansa ansainnut, Päivärinta toteaa tiedotteessa.