Verkkouutiset

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Oliko puheelle SDP:n hyväksyntä?” – Erkki Tuomioja esitti natsiviittauksen kokoomuksesta

Kansanedustajan mukaan Erkki Tuomioja ei voi enää jatkaa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat arvostelevat kovin sanoin kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd.) vappupuhetta ja vaativat SDP:tä ottamaan asiaan kantaa.

Tuomioja puhui oppositiopuolue kokoomuksen työllisyyspolitiikasta ja kuvasi sitä natsien propagandaan kuuluneella Arbeit macht Frei -lausahduksella.

–  Oikeistojohtaja [Petteri] Orpo toistaa mantraa siitä, miten työ on parasta sosiaaliturvaa. Kun näin tapahtuu aikana jolloin työllisyysaste on noussut ennätyksellisen korkealle, ja kun oikeisto samanaikaisesti esittelee mittavia leikkausohjelmia heikommassa asemassa olevien ihmisten sosiaaliturvaan jää jäljelle vaikutelma, että tavoitteena on Arbeit macht Frei -hengessä tehdä työstä paitsi paras myös ainoa sosiaaliturvan muoto, Tuomioja sanoi Iltalehden mukaan.

Puhe on julkaistu myös Erkki Tuomiojan verkkosivuilla. Siellä viittausta ei kuitenkaan ole.

Tuomioja toimii tällä hetkellä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana. Atte Kalevan mukaan tällainen kielenkäyttö ei ole sopivaa varapuheenjohtajalle.

– Pidän Erkki Tuomiojan vappupuheessaan esittämiä natsiviittauksia poikkeuksellisen harkitsemattomina. Tällainen kielenkäyttö ei ole sopivaa kenellekään, etenkään UaV varapj:lle.

– Sanon tämän nyt suoraan: Tuomioja ei voi jatkaa UaV:n varapuheenjohtajana, Kaleva toteaa Twitterissä.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kysyy, ovatko SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin tai eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kommentoineet Tuomiojan puhetta.

– Oliko puheelle SDP:n hyväksyntä ja noudattiko se SDP:n hyväksymää linjaa ja tyyliä, Heinonen kysyy Twitterissä.

Kansanedustaja Jukka Kopran (kok.) mukaan Tuomioja antaa väärän kuvan kokoomuksen politiikasta.

– Pidän tätä monin tavoin loukkaavana. Ymmärrän, että Erkin hätä on suuri kun maailma karkaa alta, mutta kokeneelta poliitikolta on lupa odottaa enemmän.

LUE MYÖS: 

Erkki Tuomioja kommentoi natsiviittausta Ylellä: Elämme herkkähipiäistä aikaa 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)