Kokoomuksen mukaan kotikunnan rooli on olla elinvoiman mahdollistaja.

”Oikealla asialla” – kokoomus julkisti vaalitunnuksensa

Kuntien käsissä on suomalaisten arki ja Suomen tulevaisuus, vaaliohjelmassa painotetaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus on julkaissut oman ohjelmansa sunnuntaina 13. huhtikuuta 2025 pidettäviin alue- ja kuntavaaleihin.

– Kun kotikunta elää ja kukoistaa, olemme oikealla asialla. Etsitään yhdessä tämän päivän ongelmien sijaan tulevaisuuden ratkaisuja, kuntavaaliohjelmassa todetaan.

Aluevaaliohjelman keskeisenä viestinä on se, että lääkäriin pääsee, ja että rahat riittävät palveluihin. Kokoomuksen mukaan kuntien käsissä on suomalaisten arki ja Suomen tulevaisuus: lapset ja nuoret, perheet, koulutus, hyvän ja terveellisen elämän varmistaminen pitkälle eläkevuosiin asti, lähiympäristön vaaliminen sekä uuden elinvoiman rakentaminen.

Kuntien tehtävänä on puolueen mukaan taata ihmiselle sellaiset elinolosuhteet, että elämä sujuu ilman isompia kuoppia. Sama pätee myös yrityksiin.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo huomauttaa, ettei Suomessa ole kahta samanlaista kuntaa. Jokaisella kunnalla on ominaispiirteensä ja mahdollisuus tehdä itsestään houkutteleva korostamalla niitä.

– Kunta, jossa ei ole työtä tai yrityksiä ei kauan pystyssä pysy – eikä kunta, joka jättää lapset hunningolle voi toivoa tulevaisuudelta suuria. Sote-uudistuksen jälkeen kuntien tärkeimpänä tehtävänä on varmistaa, että kunnassa voi yrittää, työtä riittää, ja koulutuksen laatu on niin hyvää, että eväät tulevaisuuteen annetaan riippumatta siitä, mihin päin Suomea sattuu syntymään, ohjelmassa todetaan.

Puolueen näkemys on, että kotikunnan rooli on olla elinvoiman mahdollistaja.

– Kasvutyötä tehdään kunnissa eri puolilla Suomea: yhdessä kunnassa houkutellaan teollisia investointeja, toisessa rakennetaan tuulivoimaa, kolmannessa panostetaan matkailuun ja neljännessä tuetaan startupien syntyä yhdessä korkeakoulujen kanssa. Yrittäjähenkeä ja tekemisen taitoa löytyy joka puolelta maata. Kokoomus ja kokoomuslaiset valtuutetut työskentelevät joka päivä sen eteen, että kunnissa rakennetaan elinvoimaa omista vahvuuksista ponnistaen.

Kaupunkien luonnollinen vahvuus on uusien ajatusten ja ihmisten kokoaminen yhteen. Näin ne toimivat uuden yrittämisen, kansainvälistymisen ja talouskasvun vauhdittajina.

– Tämä säteilee positiivisesti myös ympäryskuntiin, jotka saavat lisää asukkaita, verotuloja ja alueen palveluyrittäjät uutta asiakaskuntaa. Suuremmille kaupungeille ja kaupunkiseuduille kannattaakin antaa suurempi rooli talouden vauhdittamisessa työllisyydenhoidon, korkeakoulutuksen, innovaatiopolitiikan ja kansainvälistymisen keinoin, kokoomuksen kuntavaaliohjelmassa todetaan.

Pienemmissä kunnissa eväitä ja mahdollisuuksia tulevaisuuden rakentamiseen löytyy erikoistumisesta. Kunnissa voidaan keskittyä esimerkiksi jonkin teollisuudenalan, maatalouselinkeinon tai vapaa-ajan vieton kunnaksi.

– Kuntien erikoistumista on syytä jatkaa samalla huolehtien siitä, että jokainen kunta pystyy tarjoamaan osaltaan perustuslain mukaisesti peruspalvelut sivistys-, elinkeino- ja maankäyttöasioissa. Kuntien kannattaa houkutella yritystoimintaa alueelleen omia vahvuuksiaan korostaen ja toimintaa vaikeuttavaa byrokratiaa karsien.

– Kunnat pystyvät ratkomaan yhdessä monia sellaisia kysymyksiä, joihin yksin rahkeet eivät aina riittäisi. Haluamme aktiivisesti edistää seudullista ja alueellista yhteistyötä esimerkiksi maankäytön, palveluiden tai energian kohdalla, kokoomus toteaa.

Kokoomusaktiivit lähtivät lauantai-iltana Oikealla asialla -vaaliristeilylle Suomenlahdelle.

Petteri Orpo vaaliristeilyllä. / Kuva: JP Tikka
Palveluiden pitää vastata ihmisten tarpeita

Kokoomuksen mukaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa yksi tavoite on ylitse muiden: ihmisen on saatava tarvitsemansa apu mahdollisimman nopeasti.

– Jonossa ei parane, lomake ei ole resepti eikä sillä sammuteta tulipaloa. Haluamme varmistaa sen, että nyt ja tulevaisuudessa pääsee sujuvaan hoitoon, inhimilliseen hoivaan ja muihin tarvitsemiinsa palveluihin. Väestömme vanhenee, joten erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Vain tekemällä nykyistä paremmin saamme rahat ja osaavan henkilöstön riittämään, puolueen aluevaaliohjelmassa sanotaan.

Sote-uudistusta tehtiin lähes toistakymmentä vuotta, ja nyt se on viimein tehty. Palvelut olisi seuraavaksi nykyaikaistettava palvelut uudelle vuosituhannelle eli siirtyä hallintokeskeisyydestä ihmiskeskeisyyteen.

– Meille tärkeintä on, että koneiston sijaan ihminen, asiakas ja ammattilainen, on toimintakykyinen ja voi hyvin. Jotta voimme päästä tavoitteeseen, pitää nyt tehdä oikeita asioita: kehittää palveluita, työskennellä henkilöstön saatavuuden varmistamiseksi ja turvata rahoituksen riittävyys. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelut voidaan varmistaa, kunhan katse pidetään tiukasti tavoitteessa.

Kokoomuksen mukaan hyvinvointialueilla on keinot ja osaaminen tarvittaviin uudistuksiin. Suomessa työskentelee yli 200 000 ammattilaista, jotka tietävät mitä pitää tehdä palveluiden kehittämiseksi. Puolue haluaa tukea ammattilaisia tässä uudistustyössä.

– Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut eivät ole museoesine, jossa mikään ei saa muuttua. Kun otamme rohkeasti uusia toimintatapoja käyttöön, vahvistamme peruspalveluita ja ennaltaehkäisyä sekä hyödynnämme teknologiaa aina kun se on järkevää, pystymme rakentamaan parempia palveluita ihmisille samalla talouden raameista kiinni pitäen.

– Keskustelua hyvinvointialueista käydään monesti kriisien kautta. Todellisuudessa sosiaali- ja terveys- ja pelastuspalveluissamme on jo nyt paljon hyvää. Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut eivät tarvitse enempää kriisipuhetta, vaan tekoja. Ratkaisut hyvinvointialueiden haasteisiin ovat olemassa – nyt ne täytyy ottaa käyttöön, kokoomuksen vaaliohjelmassa sanotaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)