Tietöitä Vaasan ja Kokkolan välisellä valtatie 8:lla kesäkuussa 2021. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO

Ohita tietyömaa turvallisesti – maanteiden päällystyskausi alkamassa

Tulossa on vilkas päällystysvuosi, jonka aikana tavoitteena on tehdä uutta asfalttia yli 3 000 kilometriä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maanteiden päällystystyöt starttaavat Etelä- ja Lounais-Suomessa huhtikuun lopulla ja siirtyvät kevään edetessä vähitellen muualle maahan säiden sen salliessa.

Liikenteen ja tietyömailla työskentelevien turvallisuuden vuoksi autoilijoiden kannattaa viimeistään nyt muistuttaa mieleen tietyömaan turvallisen ohittamisen pelisäännöt: höllennä kaasujalkaa, pidä riittävät turvavälit ja noudata erityistä valppautta.

Omalle reitille osuvat tietyömaat voi tarkistaa etukäteen ilmaisesta Fintraffic Mobiili -sovelluksesta.

Päällystystyöt vaativat aina liikenteen poikkeusjärjestelyjä, joiden avulla liikenne saadaan sujumaan mahdollisimman sujuvasti ja turvallisesti sekä työmaa pidettyä turvallisena paikkana työskennellä.

Tietyömerkit, alennettu nopeusrajoitus, työmaa-ajoneuvojen vilkut ja odottava saattoauto ovatkin autoilijoille suora varoitus siitä, että nyt saavutaan tietyöalueelle, jossa on poikkeavat liikenneolosuhteet.

Fintrafficin tieliikennekeskuksesta yksikönpäällikkö Eero Sauramäki muistuttaa, että tietyömaata lähestyessä on tärkeää olla erityisen valppaana.

– Liiallinen nopeus, lyhyt turvaväli tai hetkellinen tarkkaamattomuus voivat aiheuttaa turhia vaaratilanteita työmaalla työskenteleville ja vaarantaa tietyömaan turvallisen ohittamisen. Vaikka tietyömaa voi hetkellisesti viivästyttää matkaa, liikenne pyritään päästämään sen ohi aina, kun se on työn ja turvallisuuden kannalta mahdollista. Työmailla on usein käytössä myös saattoauto, joka vie autoletkan turvallisesti työmaan ohi.

Tietyömaan opasteet ja nopeusrajoitukset ovat asetettu turvallisuuden varmistamiseksi, ja niitä tulee noudattaa myös silloin, kun tietyömaa vaikuttaisi hiljaiselta.

– Vaikka varsinainen päällystystyö olisikin jo valmistunut, tehdään sen jälkeen vielä tiemerkintöjä ja muita viimeistelytöitä. Tietyömerkit ja alennetut nopeusrajoitukset kertovat autoilijalle siitä, että työmaa on keskeneräinen, eikä tieympäristö ole vielä valmis normaaleille nopeuksille. Siksi niitä on noudatettava aina, kun nopeusrajoitusmerkit ovat näkyvissä, jatkaa Sauramäki.

Tietöitä tehdään laajasti ympäri Suomea. Tietyömaiden tarkat sijainnit, niiden kesto ja tiedot mahdollisista poikkeuksellisista liikennejärjestelyistä löytyvät ilmaisesta Fintraffic Mobiili -sovelluksesta, joka jokaisen autoilijan kannattaa ladata jo valmiiksi puhelimeen.

Sovelluksesta voi tarkistaa vaikkapa oman mökkimatkan mahdolliset tietyömaat helposti etukäteen. Samat tiedot ovat saatavilla myös Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta.

Ajomatkan suunnittelu ennakkoon auttaa välttämään tietyömaita ja huomioimaan niistä aiheutuvat viivästykset omassa aikataulussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)