Tiedustelulähteet ovat kertoneet, että Venäjä hankkii eri puolilta Eurooppaa kiinteistöjä sabotaasioperaatioita varten. Asiasta kertoo brittilehti The Telegraph.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen (kok.) kirjoittaa blogissaan, että tiedusteluviranomaiset ovat tosissaan.
– Niiden mukaan Venäjä ei ainoastaan valmistaudu vakoilemaan, vaan myös iskemään mahdollisesti käynnistämällä koordinoituja drooni- tai sabotaasi-iskuja ennalta sijoitetuista kiinteistöistä tulevassa kriisissä, hän kirjoittaa.
Artikkeliin haastateltu Nordic West Officen johtaja Charly Salonius-Pasternak toteaa, että viisitoista vuotta sitten tällaisista mahdollisuuksista puhuville todettiin, että ”olet katsonut liikaa Tom Cruisen elokuvia”.
Heinosen mukaan totuus voi olla tarua ihmeellisempää.
– Itse joskus totesin tässä jossain puheessani, että vielä reilu kymmenen vuotta sitten tuntui Ilkka Remeksen kirjoja lukiessa, että on hänellä hullu ja vauhdikas mielikuvitus. Nyt sitten tuntuu, että eikö hänellä ole mielikuvista lainkaan.
– Ja olihan sekin aika mielenkiintoinen ja huolestuttavakin yhteen sattuma, kun samalla viikolla Aku Louhimiehen Konflikti -sarjassa Itämerellä erikoisjoukot ottivat rahtilaivan venäiseltä varjomiehistöltä haltuun, ja seuraavaksi Kymmenen Uutisissa kerrottiin miten meidän Rajavartiolaitos oli ottanut Eagle S -rahtilaivan hallintaan.
Heinonen muistuttaa, että Suomessa venäläisten kiinteistöomistuksiin on jo puututtu. Hän muistelee puhuneensa aiheesta jo vuonna 2009.
– Muistan, kuinka osa jopa syytti minua pelonlietsomisesta tai peräti venäläisvihasta. Tänään saamme sitten lukea tällaista, mutta toki onneksi en enää ole joutunut olemaan tässä yksin oikeassa. Toimia on nyt tehty ja kiinteistökauppoja estetty, ja toivottavasti pian päästään myös pakkolunastamaan aiemmin myytyjä venäläisiltä pois, hän kirjoittaa.
Hän kertoo, että EU:n laajuinen kielto venäläisten kiinteistöomistamiselle ei ole edennyt muun muassa Kyproksen vastustuksen takia. Baltian maissa valvontaa on kuitenkin tiukannettu. Viro esimerkiksi ottaa rajoituksia käyttöön tulevana kesänä.
– Kyproksen vastustus on tietenkin surullista ja huolestuttavaa senkin takia, että saarivaltiossa on tehty tehty useita Kremliin kytkeytyviä kiinteistökauppoja muun muassa Iso-Britannian tukikohtien läheisyydestä, Heinonen toteaa.
LUE MYÖS:
Iloisesti sekaisin: supolainen kertoo, kuka on agentti ja kuka jotain muuta