Hallitusneuvos Nico Steiner ja työministeri Matias Marttinen mediatilaisuudessa tänään. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

”Nyt puretaan yritysten rekrytointipelkoa”

Työpaikkoja syntyy vain, jos yritykset uskaltavat työllistää, Arto Satonen toteaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen pitää hallituksen esitystä irtisanomiskynnyksen madaltamisesta välttämättömänä askeleena kohti toimivampia työmarkkinoita.

Satosen mukaan uudistus avaa ovia työelämään etenkin niille, jotka nyt ovat jääneet työttömyyden loukkuun liian korkean palkkaamiskynnyksen vuoksi.

Orpon hallitus antoi eduskunnalle tänään esityksen, jonka myötä työntekijän irtisanomiseen henkilökohtaisella perusteella riittäisi jatkossa asiallinen syy ilman, että sen painavuutta tarvitsee erikseen arvioida. Muutos vähentää työllistämiseen liittyvää riskiä ja parantaa näin etenkin pk-yritysten toiminta- ja kasvuedellytyksiä.

– Työmarkkinat eivät voi toimia tehokkaasti, jos työnantaja kokee uuden työntekijän palkkaamisen riskiksi. Kun kynnys työllistää madaltuu, yhä useampi työnhakija saa mahdollisuuden näyttää osaamisensa, Satonen sanoo tiedotteessa.

Satonen muistuttaa, että lainsäädäntö takaa edelleen työntekijälle vahvan suojan.

– Irtisanominen on jatkossakin mahdollista vain perustellusta syystä ja lainmukaisia menettelyitä on noudatettava. Samalla kuitenkin puretaan maltillisesti rekrytointipelkoa, joka on estänyt monia yrityksiä palkkaamasta uusia työntekijöitä, Satonen painottaa.

Nykyinen lainsäädäntö on tehnyt työelämään pääsyn vaikeaksi erityisesti niille, joilla ei vielä ole ollut vakiintunutta asemaa työmarkkinoilla.

– Uudistus parantaa yhä useamman suomalaisen mahdollisuuksia tehdä työtä. Kun yritykset uskaltavat palkata nykyistä rohkeammin, voi useampi nuori, perhevapaalta palaava tai vaikkapa uransa alkuvaiheessa oleva saada tilaisuuden päästä kiinni työelämään, Satonen sanoo.

Raskauteen ja perhevapaisiin liittyvä irtisanomissuoja säilyy ennallaan. Työnantajalla on jatkossakin näyttövelvollisuus irtisanomisen lainmukaisuudesta.

– Työsopimuslaissa säädetään raskaana ja perhevapaalla olevien erityisestä irtisanomissuojasta. Raskaus tai perhevapaaoikeuden käyttäminen ei voi olla työsopimuksen irtisanomisperuste. Työsopimusta ei saa sanoa irti ennen perhevapaan alkamista eikä vapaan aikana raskauden tai perhevapaan käytön perusteella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)