Nuori kuljettaja kaahasi 130 km/h, nopeusrajoitus 50 km/h – kortti hyllylle

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kuljettaja jäi kiinni poliisin liikennevalvonnassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kuljettaja jäi kiinni poliisin liikennevalvonnassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

2000-luvulla syntynyt nainen kaahasi törkeät lukemat Lahdessa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Hämeen poliisilaitos kertoo asiasta tiedotteessa.

Liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio mittasi kello 0.40 aikaan kuljettajan nopeudeksi 130 kilometriä tunnissa alueella, jossa tuntinopeusrajoitus oli 50 kilometriä.

Poliisipartio pysäytti kuljettajan. Nuorta naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet myös määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

 

Raitiotiehankkeet perustellaan osittain talouskasvulla ja yritysten tuottavuuden paranemisella. Hydöyt jakautuvat eri tavalla, kun usein luullaan.
Lyhyillä matkoilla auton moottori ei välttämättä lämpene riittävästi.
Mainos