Norjan poliisin tiedustelupalvelu PST pyrkii löytämään Pohjois-Norjasta venäläisvakoojia, kertoo Wall Street Journal.
Pohjois-Norja kiinnostaa venäläisiä erityisesti siksi, että alueella on runsaasti Nato-tukikohtia. Alueen keskipiste on Kirkenes eli Kirkkoniemi, joka tunnetaankin ”vakoilijakaupunkina”.
PST:n aluepäällikkö Johan Roaldsnes antaa esimerkin. Hän kertoo, että viime vuonna eräs venäläinen ajoi 14 tuntia ottaakseen kuvia norjalaisesta sotilasinfrastruktuurista. Vakoojalle annettiin sakot ja viiden vuoden porttikielto maahan.
Toinen esimerkki on Mihail Mikušinin tapaus. Hän väitti olevansa brasilialainen tutkija Jose Assis Giammaria, joka keskittyi Arkisen alueen turvallisuuteen Tromssan yliopistossa. Todellisuudessa hän oli Venäjän vakooja.
Mikušin pidätettiin, ja myöhemmin hänet palautettiin Venäjälle vankienvaihdossa. Vastassa häntä oli tervehtimässä itse Vladimir Putin.
Vakoojien toimintaa Pohjois-Norjassa auttaa se, että alueella vahvat historialliset yhteydet Venäjälle. Kirkkoniemessä asuu satoja venäläisiä.
Entinen rajavartija Frode Berg tuomittiin aiemmin Venäjällä vakoilusta. Nykyään Kirkkoniemessä asuva Berg uskoo, että vakoojia on kaupungissa kaikkialla.
– Joskus näen sinun ikäisiäsi miehiä iltaisin ottamassa kuvia eri paikoista Kirkkoniemessä, Berg kertoo haastattelussa.
Norjan rajavartiosto valvookin Venäjän vastaista rajaa tauotta. Se tarkoittaa, että Venäjältä on yhä vaikeampaa päästä Norjaan.
Venäjä pyrkiikin nyt käyttämään hyväksi Kirkkoniemen paikallisia venäläisasukkaita. He osallistuvat esimerkiksi Voitonpäivän juhliin, ja PST on varoittanut heidän olevan alttiita värväämiselle Venäjän tiedustelupalveluihin.
– Yleisesti voidaan sanoa, että kaikki yhteydet Venäjälle altistavat painostukselle, tai vapaaehtoiselle toiminnalle [Venäjän hyväksi], Roaldsnes tiivistää.
Kirkkoniemen venäläisiä yritetään värvätä muun muassa sosiaalisen median kautta. Roaldsnesin mukaan satunnaiselle henkilölle voidaan maksaa 20 euroa siitä, että hän valokuvaa strategista kohdetta.
Vakoojia on myös merellä. Pohjois-Atlantti on strategisesti tärkeä kohde, ja Norja onkin syyttänyt Venäjää kalastusalusten käyttämisestä tiedusteluoperaatioissa.
– Se voi olla keino kuljettaa maahan joku, joka haluaa suorittaa sabotaasioperaation, Roaldsnes kertoo alusten luomasta uhasta.
– Venäjän tiedustelu on parhaimmillaan, kun se hyväksikäyttää rehellisiä keinoja tiedustelutietojen keräämisessä.
Norjassa on vain kolme satamaa, joihin venäläisalukset saavat rantautua. PST tarkistaakin satamiin saapuvat alukset ja niiden miehistön henkilöllisyydet säännöllisesti. Huomiota herättää se, jos miehistön jäsen on poikkeuksellisen nuori tai hyväkuntoinen.
PST:lle hybridivaikuttamisen torjunta Kirkkoniemessä on jatkossakin tärkeä tavoite.
– En voi tehdä mitään geopolitiikalle, mutta voin yrittää keskittyä tähän ongelmaan, Roaldsnes tiivistää.





