Nordea arvioi Suomen talouden supistuvan prosentin – ”suurin inflaatiohaaste takana”

Suomen talouden arvioidaan elpyvän loppuvuonna ja ensi vuodelle Nordea ennustaa kahden prosentin kasvua.
Lämpimästi pukeutunut rakennustyömies rakennustyömaalla pakkaspäivänä Jätkäsaaressa Helsingissä 2. tammikuuta 2023., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Lämpimästi pukeutunut rakennustyömies rakennustyömaalla pakkaspäivänä Jätkäsaaressa Helsingissä 2. tammikuuta 2023., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Korkeat korot ovat sysänneet Suomen taantuman tielle. Suomen bruttokansantuote laskee tänä vuonna yhden prosentin, arvioi Nordean tuore talousennuste.

Korkotaso heikentää myös yksityistä kulutusta, rakennusalaa ja vientiä kuluvan vuoden alkupuolella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nordea odottaa kuitenkin Suomen talouden alkavan elpyä vuoden jälkipuoliskolla, kun korkotaso lähtee alenemaan ja matalammat korot pönkittävät kuluttajien ostovoimaa. Ensi vuonna Nordea arvioi Suomen talouden kasvavan 2,0 prosenttia.

Inflaation hidastuminen kahteen prosenttiin, palkankorotukset sekä verotuksen keventyminen parantavat palkansaajan ostovoimaa tänä vuonna Suomessa.

Viime vuosien vahva työllisyyskehitys on lähtenyt laskuun, kun esimerkiksi rakennusteollisuuden suhdanne on ollut heikko. Yleisesti työmarkkinoiden veto on Nordean mukaan heikentynyt. Työttömyysasteen arvioidaan nousevan 8,2 prosenttiin tänä vuonna.

Nordea arvioi rakentamisen supistuvan tänä vuonna yhtä paljon kuin viime vuonna, noin yhdeksän prosenttia. Tämä jarruttaa talouskehitystä ja investointeja. Heikon suhdanteen taustalla on viime vuosien kova rakentaminen, joka on tuonut tarjontaa markkinoille. Lisäksi kustannukset ovat pysyneet korkealla ja käytettyjen asuntojen hinnat ovat laskeneet.

Suomen julkinen talous heikkenee tänä vuonna edelleen talouden supistuessa. Alijäämän kasvu jatkuu tänä vuonna. Julkisen sektorin palkat ovat nousseet, nopea inflaatio on tuonut indeksikorotukset sosiaalietuuksiin, ja korkea korkotaso on nostanut myös valtionlainojen korkokuluja.

– Suomeen on jäämässä rakenteellinen alijäämä hallituksen sopeutustoimista huolimatta, kiteytti ekonomisti Juho Kostiainen keskiviikon infotilaisuudessa.

Poimintoja videosisällöistämme

Suomen velkasuhde on kaksinkertaistunut 15 vuodessa. Suomen tuottavuus on tällä hetkellä samalla tasolla kuin 15 vuotta sitten, kun esimerkiksi Ruotsissa se on samaan aikaan kasvanut noin 10 prosenttia ja Yhdysvalloissa noin 20 prosenttia.

Nordea arvioi Euroopan keskuspankin alentavan ohjauskorkoa ensimmäisen kerran viimeistään kesäkuussa ja korkojen laskun arvioidaan laskuvan ensi vuoteen asti.

– Inflaatio on hidastunut euroalueella odotettua jyrkemmin ja suurin inflaatiohaaste on nyt takana päin, arvioi Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu keskiviikon infotilaisuudessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nordean ennusteen mukaan euroalueen inflaatio laskee tämän vuoden aikana kahteen prosenttiin, mikä sallisi korkojen laskun. Euroalueen vahva työmarkkinakehitys ja sen mahdollinen vaikutus inflaatioon kuitenkin pidättelee vielä koronlaskua. EKP:n huolena on, että työn yksikkökustannusten nousu siirtyy hintoihin. Euroalueen tuottavuuskasvu on ollut surkeaa.

Yhdysvaltain talous sen sijaan on yllättänyt vahvuudellaan. Yhdysvalloissa tuottavuuskehitys on ollut hyvällä tasolla ja koronlaskua povataan jo maaliskuulle.

Nordea julkaisee talousennusteensa kolme kertaa vuodessa.

Henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen.
Elinkeinoelämän keskusliiton pitkäaikainen toimitusjohtaja jää eläkkeelle toukokuussa.
Rahaministerin mukaan harvat ovat valmiita säästämään omistaan.
Mainos