Verkkouutiset

Uudet alokkaat saivat varusteet Santahaminan varuskunnassa Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Noin 12000 alokasta astui palvelukseen – tältä näytti ensimmäinen päivä

Puolustusvoimat jakoi videoita ensimmäisestä päivästä Kainuun prikaatin varusvarastolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhteensä noin 12 000 varusmiestä ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavaa naista astui maanantaina palvelukseen Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa.

Eniten alokkaita vastaanottivat Porin prikaati Säkylässä ja Niinisalossa sekä Karjalan prikaati Vekaranjärvellä, joissa molemmissa vahvuus on hieman yli 2 000 alokasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Heinäkuun saapumiserä palaa normaaliin palvelus- ja lomarytmiin, mikäli koronatilanne sen joukko-osastossa sallii. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsääntöisesti kaikki arkipäivät ovat koulutusta ja viikonloput vapaata.

Tilanteen mahdollisesti heiketessä voidaan tarvittaessa joukko-osaston komentajan päätöksellä palauttaa tarvittavat rajoitukset.

– Puolustusvoimat on poikkeusolojen organisaatio, joka pystyy nopeasti ja joustavasti sopeuttamaan toimintaansa tilanteen edellyttämällä tavalla, Pääesikunnan koulutuspäällikkö, eversti Kari Pietiläinen sanoo tiedotteessa.

Varusmieskoulutuksen ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen perusteet eivät everstin mukaan muutu Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden myötä.

– Nyt palveluksensa aloittavien varusmiesten palvelusjärjestelyt ja asema säilyvät edellisvuosien kaltaisena huolimatta jäsenyyshakemuksesta tai mahdollisesta jäsenyydestä, Pietiläinen toteaa.

Puolustusvoimat jakoi maanantaina Twitterissä videoita alokkaiden ensimmäisestä päivästä Kainuun prikaatin varusvarastolla.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) toivotti sisua ja tsemppiä palveluksensa aloittaville.

– 12 000 nuorta aloittaa tänään asepalveluksensa, isänmaan kannalta hyvin merkityksellisenä aikana. Yleinen asevelvollisuus on Suomen puolustuksen perusta, nyt ja tulevaisuudessa, Antti Kaikkonen kirjoitti Twitterissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)