Nobelisti Dmitri Muratov: Ukrainaa voi tuhota, mutta sitä ei voi valloittaa

Rauhannobelisti pelkää, että sota voi pitkiettyessään eskaloitua.
Dmitri Muratov BBC:n haastattelussa. (Kuvakaappaus videolta. BBC)
Dmitri Muratov BBC:n haastattelussa. (Kuvakaappaus videolta. BBC)

Venäläinen Nobel-palkittu toimittaja Dmitri Muratov arvioi BBC:n haastattelussa, ettei Venäjä voi enää saavuttaa todellista voittoa Ukrainassa. Hänen mukaansa samalla kasvaa riski sodan kärjistymisestä aina ydinaseiden käyttöön saakka.

Muratov sanoo Venäjän vuonna 2022 aloittaman täysimittaisen hyökkäyksen muuttaneen maan sisäistä tilannetta perusteellisesti. Hän arvioi ainakin 1 500 ihmisen olevan vangittuna valtion politiikan tai Ukrainan sodan vastustamisen vuoksi.

Hänet tunnetaan riippumattoman Novaja Gazetan perustajana ja entisenä päätoimittajana. Hän sai vuonna 2021 Nobelin rauhanpalkinnon työstään sananvapauden puolustamiseksi.

Novaja Gazetan toiminta Venäjällä on sittemmin käytännössä lamautettu. Muratovin mukaan lehden painokoneet kansallistettiin, lehdistöluvat peruttiin ja verkkosivusto estettiin. Sitä voi lukea Venäjältä lähinnä VPN-yhteyden avulla.

– Lehteä ei enää ole, Muratov sanoo.

”Riski Venäjän johdon arvostelusta on suuri”

Muratov kuvaa toimittajiin ja muihin Kremlin arvostelijoihin kohdistuvaa painostusta osaksi laajempaa kehitystä. Satoja mielipidevaikuttajia on julistettu Venäjällä ”ulkomaisiksi agenteiksi”, ääriaineksen edustajiksi tai terroristeiksi.

Muratov itse on luokiteltu ”ulkomaiseksi agentiksi”. Tähän ryhmään kuuluvien oikeuksia on rajoitettu muun muassa vaaleihin osallistumisessa ja opetustyössä.

Hän nostaa esiin toimittajat Antonina Favorskajan, Konstantin Gabovin, Sergei Karelinin ja Artjom Krigerin, jotka tuomittiin viiden ja puolen vuoden vankeuteen väitetyistä yhteyksistä edesmenneen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin korruptionvastaiseen järjestöön.

Muratov muistuttaa myös Moskovan paikallispoliitikko Aleksei Gorinovista, joka vangittiin Venäjän armeijaa koskevien ”väärien tietojen” levittämisestä vastustettuaan Ukrainan sotaa. Pianisti Pavel Kušnir puolestaan kuoli tutkintavankeudessa nälkälakon aikana. Hänet oli pidätetty sodanvastaisten videoiden julkaisemisen jälkeen.

Hänen mukaansa tapaukset osoittavat, kuinka suuren riskin Venäjän vallanpitäjien ja sodan julkinen arvostelu nykyisin muodostaa.

”Venäjälle ei tule voittoa Ukrainassa koskaan”

Presidentti Vladimir Putin on jatkanut puheitaan Venäjän voitosta Ukrainassa, mutta Muratov torjuu ajatuksen.

– Voittoa ei tule koskaan. Sitä, mitä lähes viiden vuoden ajan on tapahtunut, ei voida enää pitää voittona riippumatta siitä, miten tämä päättyy, hän sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Muratovin mukaan Ukrainaa voidaan edelleen tuhota, mutta sitä ei voida valloittaa. Hän näkee vaarana, että sodan pitkittyessä Venäjä jatkaa eskalaatiota.

Muratov ei väitä tietävänsä, olisiko Putin valmis käyttämään ydinasetta, ja pitää arvioita tämän ajatuksista arvailuna. Hän kiinnittää sen sijaan huomiota ydinaseista käytävään julkiseen keskusteluun Venäjällä.

Muratovin mukaan ydinaseiden käytön tarpeellisuus on mainittu venäläisessä julkisuudessa vuoden alusta lähtien yli 500 kertaa. Aihetta on käsitelty valtiollisessa televisiossa ja Pietarin kansainvälisessä talousfoorumissa.

”Putinin asema on vakaa”

Putinin asemaa Muratov pitää silti vahvana. Hän ei usko puheisiin Kremlin eliitin jakautumisesta tai salaisista valtataisteluista.

– Maata johtaa Vladimir Putin. He pelkäävät häntä.

Muratovin mukaan pelkoa ylläpitää erityisesti turvallisuuspalvelu FSB. Hän arvostelee samalla länsimaiden aiempaa Venäjä-politiikkaa: eurooppalaiset johtajat puhuivat Putinille ihmisoikeuksista mutta kävivät samaan aikaan Venäjän kanssa kauppaa öljyllä, kaasulla ja timanteilla.

Muratov sanoo olevansa enemmän huolissaan vangituista sodan vastustajista kuin omasta asemastaan. Hänen mukaansa Venäjällä on edelleen ihmisiä, jotka tukevat riippumatonta journalismia, vaikka eivät uskalla ilmaista sitä avoimesti.

– Moskovan kaduilla kollegani ja minä kuulemme vain kiitoksen sanoja. Ne sanotaan kuiskaten.

Konstantin Gaivoronski uskoo diktaattorin oppineen edes jotain 1900-luvun alun katastrofista.
Venäjän uhkauksiin tulee vastata niin voimakkaasti, ettei niitä uskalleta toteuttaa, sanoo europarlamentaarikko.
Mainos