Kahta alakouluikäistä tyttöä julkisesti pojaksi väittänyt kaupunginvaltuutettu on saanut tuomion kunnianloukkauksesta. Asiasta kertoo MTV Uutiset.
Kaupunginvaltuutettuna toiminut mies oli julkaissut sosiaalisen median tilillään videon, jossa kyseenalaisti erään Rovaniemellä sijaitsevan alakoulun yleisurheilukilpailujen tyttöjen sarjojen voittajien sukupuolen. Hän myös väitti, että kyseiset tytöt olisivat biologisesti poikia.
Mies ei maininnut kyseisiä tyttöjä nimeltä, mutta oikeuden mukaan tytöt olivat yksilöitävissä julkaisusta. Video tuli myös tyttöjen ja heidän vanhempiensa tietoon.
Video saavutti sosiaalisessa mediassa laajaa näkyvyyttä ja tytöt joutuivat kiusatuksi tapauksen takia. Myöhemmin valtuutettu poisti kyseisen videon omasta aloitteestaan ja pahoitteli tapahtunutta.
Lapin käräjäoikeus katsoi, että mies oli toiminnallaan syyllistynyt kahteen kunnianloukkaukseen. Mies tuomittiin 40 päiväsakon rangaistukseen, josta kertyy hänen tuloillaan maksettavaa 1 480 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan molemmille tytöille 5 000 euroa kärsimyskorvauksia sekä korvaamaan oikeudenkäyntikuluja lähes 8 000 euron edestä.
LUE MYÖS:
Jaoitko kuvan väärin pysäköidystä autosta? Saatat syyllistyä rikokseen





