Kiinalainen rahtilaiva Newnew Polar Bear marraskuussa 2023 Koillisväylällä. Rosatomflot / VK

Newnew Polar Bearin kapteeni vangittu kaasuputken rikosta

Hongkongilaissyyttäjien mukaan kapteeni aiheutti Balticconnectorin vauriot toiminnallaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hongkongin lipun alla kulkevan Newnew Polar Bear -aluksen kapteeni Wan Wenguo on vangittu Suomen ja Viron välisen Balticconnector-kaasuputken rikkomisesta, kertoo muun muassa hongkongilaismedia South China Morning Post.

Wan, 43, vastasi torstaina oikeudessa yhteen syytteeseen rikosoikeudellisesta vahingonteosta ja kahteen syytteeseen paikallisten merenkulkulakien rikkomisesta NewNew Polar Bear -aluksen matkan aikana loka-joulukuussa 2023.

Syyttäjien mukaan Manner-Kiinasta kotoisin oleva vastaaja oli vastuussa vahingoista, joita aiheutui 77 kilometrin pituiselle Balticconnectorille sekä läheiselle televiestintäkaapelille, kun rahtialus liikkui Suomenlahden läpi 8. lokakuuta 2023.

Wan rikkoi SCMP:n mukaan myös merenkulun turvallisuussäännöksiä, sillä hän ei varmistanut, että aluksella oli riittävää määrää ankkureita, eikä hän tehnyt päivittäisiä raportteja aluksen omistajalle.

Wan määrättiin tutkintavankeuteen, kun hän vahvisti, ettei hae takuita. Seuraava käsittely tuomioistuimessa on lisäselvitysten jälkeen heinäkuun alussa.

Kiina myönsi viime vuoden syksyllä Newnew Polar Bearin vaurioittaneen kaasuputkea, mutta väitti tapahtuneen johtuneen myrskystä ja ankkurin raahaamisen olleen vahinko. Suomessa Keskusrikospoliisi on tutkinut asiaa törkeänä tuhotyönä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)