Neuvostoliitto romahti vuonna 1991, mutta ei lakannut olemasta, tunnettu venäläinen taloustieteilijä, tohtori Nikolai Kulbaka sanoo.
Valtiolliset instituutiot nimettiin Venäjällä uudelleen, mutta niiden henkilöstössä ei tapahtunut juurikaan muutoksia, länteen siirtynyt Kulbaka toteaa tässä artikkelissaan. Samat ihmiset jatkoivat hänen mukaansa toimintaansa aivan entiseen tapaan ja pitivät huolen siitä, että neuvostoaikaiset prioriteetit ja menettelytavat periytyisivät myös nuoremmille ikäluokille.
Näennäisestä uudistumisesta huolimatta Venäjän hallintokoneisto säilyi siis suurelta osin ennallaan ja keskittyi varmistamaan, että mitään todellisia muutoksia ei kyettäisi toteuttamaan myöskään jatkossa. Jos instituutioihin rekrytoiduilla uusilla ihmisillä sattui olemaan uudistushenkeä, edetäkseen urallaan heidän oli Kulbakan mukaan vähitellen muututtava neuvostovirkamiesten kaltaisiksi.
Vain täysin uusissa instituutioissa uudistusmielisillä oli mahdollisuus säilyttää asemansa ja menestyä. Tällaisia instituutioita on kuitenkin ollut niin vähän, että niillä ei ole ollut edellytyksiä haastaa neuvostoajalta periytyvien vanhojen instituutioiden vaikutusvaltaa.
Tällaiset harvat poikkeukset kertovat Kulbakan mielestä siitä, että venäläisetkin pystyvät uudistamaan, mutta vain silloin, jos neuvostoajan kulttuuri kitketään organisaatiosta kokonaan tai sen edustajien määrää edes vähennetään merkittävästi.
Jos uusi tilaisuus institutionaalisiin muutoksiin Vladimir Putinin väistyttyä jossain vaiheessa avautuu, Neuvostoliiton vahingollisesta perinnöstä on vihdoin mahdollista hankkiutua eroon, Kulbaka uskoo. Näin on hänen mukaansa siksi, että nuoret venäläiset tietävät nykyään ulkomaailmasta paljon aiempaa enemmän, ja yhä harvempi heistä on enää valmis alistumaan järjestelmään, jonka ohi aika on auttamattomasti ajanut.
Antiikin Roomaakin pidettiin omana aikanaan ikuisena, mutta kun se lopulta tuhoutui, alkoi vähitellen uudistumisen aika, hän muistuttaa.
– Ihmiset ovat jo nähneet toisenlaisia instituutioita, työskennelleet niissä, opiskelleet niissä, luoneet niitä – ja luoneet samalla itsensä uudelleen. Kun Rooma tuhoutui, tiet johtivat vielä jonkin aikaa sinne, minne ne olivat aiemminkin johtaneet. On kuitenkin mahdollista päästä yli valtiosta, joka oli rakentanut, ja ihmisistä, jotka olivat tottuneet pitämään sitä ikuisena, hän toteaa.