Lännen ei pidä ylireagoida Vladimir Putinin jatkuviin ydinaseuhkailuihin, sanoo Yhdysvaltain asevoimien entinen Euroopan-komentaja, evp-kenraali Ben Hodges. Venäjän uhkailut on otettava tosissaan, mutta pää on pidettävä kylmänä uhkaavankin retoriikan edessä, Hodges neuvoo CNN:n haastattelussa.
Vladimir Putin ja useat muut venäläispäättäjät ovat yli kaksi vuotta kestäneen Ukrainan sodan aikana toistuvasti vihjailleet ydinsodan mahdollisuudesta ja viitanneet Venäjän omaan ydinasearsenaaliin. Viimeksi torstaina kansakunnan tilaa käsittelevässä vuotuisessa puheessaan Putin varoitti lännen joukkojen lähettämisen Ukrainaan voivan johtaa ydinsotaan.
– Totta kai hänet on otettava vakavasti, sillä hän ei välitä viattomien ihmishenkien menettämisestä. Mielestäni tämä on kuitenkin jatkoa hänen uhoaville uhkauksilleen, sillä hän huomaa miten me joka kerta ylireagoimme, Hodges sanoo.
– Venäjä ei hyötyisi ydinaseen käytöstä. Ei mitenkään. Meidän presidenttimme on kertonut heille, että ydinaseiden käytöstä koituisi Venäjälle katastrofaaliset seuraukset. Eli tosiasiassa ydinaseista on Kremlille eniten hyötyä niin pitkään kun niitä ei oikeasti käytetä, sillä me annamme niiden rajoittaa toimintaamme ja ylireagoimme.
Hodges komensi Yhdysvaltojen Euroopan-joukkoja vuosina 2014-2018. Nykyään hän kommentoi ahkerasti Ukrainan sodan tilannetta eri medioissa ja viestipalvelu X:ssä.
– Kymmenen vuotta kestäneen sodan jälkeen Venäjä, jolla on ollut kaikki edut puolellaan, hallitsee vain 18,5 prosenttia Ukrainasta, heidän laivastonsa ja ilmavoimansa eivät ole tehtäviensä tasalla ja Venäjän armeijan tappiot ovat yli 500 000. Kuvitelkaa jos Yhdysvallat ja Saksa tekisivät Ukrainan voitosta prioriteettinsa, Hodges kirjoitti lauantaina.
After ten years of war, Russia, with every advantage, still controls only 18.5% of Ukraine, their navy and Air Force are failing all tasks, and Russian Army suffered over 500K casualties. Imagine if US and DEU made it a priority for Ukraine to win! https://t.co/tevVXCvPD5
— Ben Hodges (@general_ben) March 2, 2024





