Verkkouutiset

Taiteilijan näkemys Dart-luotaimen ja asteroidin kohtaamisesta. / NASA

Nasa testaa maapallon puolustamista asteroidilta

Asteroidin lentoradan muuttamiseen tähtäävä koe on ensimmäinen laatuaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nasa testaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ensimmäistä kertaa  maapallon puolustamista asteroidilta. Kokeessa selvitetään, voiko maapalloa kohti kulkeutuvan asteroidin ohjata törmäyksellä eri suuntaan.

The Guardianin mukaan yli 340 miljoonan euron arvoisen Dart-luotaimen on määrä iskeytyä Dimorphos-asteroidiin 11 kilometrin korkeudella Intian valtameren yläpuolella.

Törmäyshetkellä luotain kulkee jopa seitsemän kilometrin sekuntivauhtia.

– Kyseessä on hyvin monimutkainen peli kosmista biljardia. Tahdomme käyttää mahdollisimman paljon Dart-luotaimen energiaa asteroidin siirtämiseksi, kuvaa professori Alan Fitzsimmons Belfastin yliopistosta.

Koe on suunniteltu tarkasti siten, ettei siinä synny vaaraa asteroidin ohjaamisesta kohti maapalloa.  Luotain tulee ainoastaan hidastamaan asteroidia sen nykyisellä kiertoradalla hidastaen sen kiertonopeutta muutamalla minuutilla.

– Jos kykenemme näkemään riittävän kauas etukäteen ja tiedämme, että jokin asteroidi voi olla ongelma, sen työntäminen pois tieltä olisi paljon turvallisempaa kuin Hollywoodin näkemys asteroidin räjäyttämisestä, Warwickin yliopiston tohtorikoulutettava Catriona McDonald sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)