Verkkouutiset

Nainen perusteli välilehtien keräämistä "nostalgiasyillä". PIXABAY

Nainen piti nettiselaimessaan avoinna lähes 7500 välilehteä

Kahden vuoden aikana kerätyt välilehdet katosivat hetkessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ohjelmistosuunnittelijana työskentelevä nainen piti nettiselaimessaan avoinna lähes 7 500 välilehteä yli kahden vuoden ajan.

Eräänä päivänä Mozilla Firefox-selaimen kaatuessa kävi kuitenkin niin, että selain kadotti kaikki avoinna olleet välilehdet. Tapauksesta kertoo tietotekniikkaan erikoistunut PC Mag -sivusto.

Aluksi tilanne vaikutti toivottomalta, sillä käyttäjä ei onnistunut palauttamaan aiemmin avoinna olleita välilehtiä. Lopulta käyttäjä pyysi ongelmaansa apua viestipalvelu X:ssä, jota kautta ratkaisu myös löytyi.

Ohjeiden avulla hän onnistui palauttamaan kadonneet välilehdet Firefox-profiilin välimuistin kautta. Lopulta kaikkien välilehtien palautukseen kului aikaa arviolta enintään minuutti.

– Minusta tuntuu, että osa minusta on palautettu, ohjelmistosuunnittelija iloitsi välilehtien palautumisen jälkeen.

Käyttäjä kertoo pitäneensä lähes 7 500 välilehteä avoinna ”nostalgiasyistä”. Hänen mukaansa aiemmin avatuille välilehdille palaaminen on kuin ”matka ajassa taaksepäin” ja palaaminen kiinnostaviin asioihin, joita on joskus netistä lukenut.

Useiden verkkoselaimen välilehtien avoinna pidon on perinteisesti ajateltu kuluttavan tietokoneen suorituskykyä. PC Magin mukaan hieman yllättävää onkin se, että käyttäjän lähes 7 500 Firefox-välilehteä eivät hidastaneet hänen Macintosh-laitteensa toimintaa. Firefoxin kehittäneen Mozillan edustajan mukaan tämä johtuu siitä, että nykyään laitteen muistissa pidetään vain kaikkein tuoreimpien sivujen sisältö.

Suomessa asiasta kertoi ensin Iltalehti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)