Vakuutusyhtiö Ifin palovahinkotilastoista nousee selvästi esille kolme vaarallisinta päivää paloturvallisuuden kannalta. Tulipaloja syttyy eniten jouluaattona, uudenvuodenaattona ja uudenvuodenpäivänä.
– Kynttilä- ja saunapaloissa nähdään piikki erityisesti jouluaattona. Aatonaattona on piikki puolestaan uunipaloissa, kertoo Ifin omaisuusvakuutusten vakuutuspäällikkö Ismo Ruokoselkä tiedotteessa.
Ifin yli kymmenen vuoden ajan tilastoista selviää, että kynttilät aiheuttivat ennätyksellisen määrän paloja vuoden 2024 joulukuussa aiempiin vuosiin verrattuna.
– Vaikka led-kynttilöiden käyttö on yleistynyt viime vuosina, emme valitettavasti vielä näe trendiä, että kynttiläpalot olisivat tämän seurauksena lähteneet laskuun. Ikävä kyllä viime joulukuu todistaa päinvastaista, Ruokoselkä kertoo.
Kynttilöiden aiheuttamat palot johtuvat hänen mukaansa usein valvonnan puutteesta. Sisätiloissa lasten tai eläinten toiminta voi kaataa kynttilän tai jotain syttyvää päätyy tulen päälle. Ulkona puolestaan tuuli voi kaataa ulkokäyttöön suunnitellun lyhdyn tai ulkotulen.
– Valvottuna vahingoilta yleensä vältytään, sillä tilanteeseen ehtii reagoimaan nopeasti. Läheltä piti -tilanteet eivät päädy tilastoihin. Kotivakuutus tuo turvaa omaisuusvahinkojen osalta, mutta pahimmissa tapauksissa paloissa syntyy myös henkilövahinkoja, kertoo Ruokoselkä.
Jos valvomaton kynttilä sytyttää tulipalon ulkona, reagoi sisällä oleva palovaroitin siihen vaarallisella viiveellä.
– Pääsääntönä on, ettei kynttilöitä jätetä valvomatta palamaan, ei sisälle eikä ulos, Ruokoselkä muistuttaa.





