Arvostamani kollega haastoi minua lounaalla väitteellä: Globalisaatio on ohi. Maat alkavat käpertymään itseensä.
– Taloudet eristäytyvät toisistaan ja valtiot alkavat tukea yrityksiään yhä enemmän. Esimerkiksi Itä-Suomessa olevalle konepajayhtiölle valtion on siksi maksettava logistiikkatukia, jotta se voi menestyksekkäästi viedä tuotteitaan maailmalle. Onhan Suomi kaukana kaikesta. Ilman yritystukia yrityksemme eivät pärjää ja taloutemme näivettyy, väite jatkui.
Pohdin asiaa tovin ja vastasin, että vääriä asioita ei pidä tukea väärin.
Jos Suomessa ei kannattavasti pysty pyörittämään liiketointa, esimerkiksi logistiikkakulujen ollessa niin korkeita, Suomessa ei kannata sellaista liiketointa pyörittää. Suomessa on parempi tehdä jotain muuta, jossa maantieteellinen kaukaisuus ei haittaa. Esimerkiksi laskentaa, jonka osaamisessa Suomi on muutenkin maailman huippua. Mutta jos kuitenkin halutaan tällaista yritystä Suomessa tukea, tuen ei pidä olla yrityskohtainen vaan yleisiä yrittämisen edellytyksien parantava.
Tässä logistiikkatapauksessa se voisi toteutua esimerkiksi kiinteiden yhteyksien pystyttämisen muodossa, ulottuen vaikka kaakkoissuomesta merenkulun yli Norjan rannikolle. Silloin ”yritystuki” on konkreettinen, tietyn kokoinen, muitakin yrityksiä ja muutakin tekemistä tukevaa.
Pidin kovasti kollegani kärjistävästä haastamisesta, ja siihen yhtä kärjistävän vastauksen tarjoamisesta.
Mitä monimutkaisempi asia, sitä tärkeämpää on hakea älyllisesti rehellinen – joskin pelkistetty – lähtökohta, jonka päälle sitten monimutkaisuutta voi ripustaa. Kun johdannon tekee tässä järjestyksessä, tulee varmistettua, että ratkaisun lähtökohta on oikea. Detaljeista voi sitten kinastella maailman tappiin.
Jos järjestys on toisenlainen, riskinä on, että upotaan yksittäisten väärien ratkaisuiden suurenevaan suohon – yllä esitetyssä esimerkiksi siihen, että yksittäisen yrityksen logistiikkatuki kasvaa ajan mittaan useaksi logistiikkatueksi (”jos nuo saa miksemme me?”), että Suomessa aletaan logistiikkatuen ansioista kasvavassa määrin tekemään vääriä asioita ja näin tekemällä valtiontalous ei koskaan pääse polviltaan, koska talouskasvu on valtion tuista riippuvaista.
Tässä valtion alijäämäisyyden perimmäinen ajuri asuukin. Varsinkin Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ajurit ovat helposti sellaisia, että asioita tehdään vain, jos siihen saa tukea. Kun tukea annetaan, tukemattomana jopa kannattamaton tekeminen yleistyy, mikä taas kasvattaa tukien määrää. Valtioriippuvuus syvenee.
”Ja taas tarvitaan tukia”
Myös yritysten kannalta tuet ovat haitallisia. Markkinatalous jakaa rajallisia resursseja mahdollisimman tehokkaasti (olettaen että palvelun tai tuotteen kaikki kustannukset sisältyvät hintaan). Ajureina omat rahat, omat häviöt ja omat voitot. Muiden rahoja jaettaessa vaihtoehtoiskustannukset räjähtävät.
Päätösten motiivit voivat olla mieltymykset, poliittinen suosio, hyvä tarkoitus, aate – oikeastaan mikä tahansa muu kuin tuottavuus. Ja kun rahaa siunautuu yrityksille näin, yritystä johdetaan pienenevässä määrin markkinaehtoisesti. Tämä edelleen heikentää tuotteen tai palvelun vahvuuksia maailman markkinoilla. Ja taas tarvitaan tukia.
Siksi yritystukien osalta poliitikon olisi tärkeää nähdä vaikuttamisalueensa yrittämisen alustan rakentajana. Vaikka fyysisessä maailmassa tällaisessa ”alustataloudessa” ei ole samanlaista tuottavuuspotentiaalia kuin sähköisillä serkuillaan (Google, Amazon, Spotify), poliittisten päätösten fokuksen pitäisi olla talousalueen ominaispiirteisiin nojautuvan, elinvoimaisen yrittämisen edellytysten maksimointi – ei koskaan yksittäisen yritysten tukeminen.
Toki pienelle taloudelle on korostetun tärkeää keskittyä omiin vahvuuksiinsa, kuten tekoälyn megatrendin vauhdittamaan teolliseen laskentaan, sen mahdollistamiseen ja kehittämiseen, mutta kuitenkin aina siten, että rajatulla tuella on mahdollisimman laajasti hyötyjiä (niin vertikaalisesti, lateraalisesti, kuin ajassa).
Esimerkiksi sähköveroluokkaan pohjautuva verotukimalli on juuri tällainen kohdennettu, mutta laaja tuen määre, kun taas ”datakeskustuki” ei sitä ole.
Poliittiset realiteetit synnyttävät valitettavasti käytännön epäjohdonmukaisuusloikkia. Siksi on mielestäni erityisen tärkeää korostaa oikeanlaisia ratkaisuja tarjoavaa ajatuksenkulkua.
