Ilmojen lämmetessä lämpötila kodin sisällä saattaa nousta epämukavan kuumaksi.
Sisälämpötilaan voi kuitenkin vaikuttaa omalla toiminnalla. Yksi tärkeistä keinoista on estää suoran auringonpaisteen pääsy sisälle.
Päiväsaikaan verhot ja sädekaihtimet kannattaa pitää kiinni.
–Auringonpaiste lämmittää asuntoa pattereiden tapaan. Suora auringonpaiste voi nostaa sisälämpötilaa useamman asteen verran, Lumo Kotien Asukkaat ja palvelu -yksikön johtaja Ville Kilpi sanoo tiedotteessa.
Tavalliset sälekaihtimet ja verhot estävät aurinkoa lämmittämästä kotia jonkin verran. Verhoissakin on eroa.
– On olemassa myös lämpöä eristäviä pimennysverhoja, jotka ovat todella tehokkaita.
Tuuletus on suositeltavaa vain silloin, kun ulkolämpötila on sisälämpötilaa viileämpi. Myöhään illalla, aikaisin aamusta tai yöaikaan on usein paras hetki tuulettaa.
– Lähtökohtaisesti tehotuuletus varjopuolelta asuntoa ja läpiveto on paras tapa toimia. Samalla on hyvä muistaa, ettei rappukäytävään vievää kodin ovea sovi pitää tuuletusta varten auki, Kilpi sanoo.
15 minuutin tuuletus riittää. Ikkunoita tai parvekkeen ovea ei kannata pitää auki tämän pidempään.
– Ikkunat kannattaa sulkea aina kotoa lähtiessä. Näin katu- ja siitepölyt, hyönteiset ja sadevesi pysyvät kodin ulkopuolella, kuten kaiken kodin ulkopuolisen kuuluukin.
Parvekkeen kautta tuulettaessa kannattaa avata myös kaikki mahdolliset parvekelasit. Muutoin asunto lämpenee hetkessä saunan tavoin. Lasitettu parveke voi kuumentaa asunnon jopa 40–60 asteeseen.
Ilmanvirtausta asunnossa voi tehostaa myös tuulettimilla ja lämpöä säädellä viilennyslaitteilla, mutta niiden käytössä kannattaa noudattaa varovaisuutta.
– Viilennyslaitteiden kondenssivesi kertyy säiliöön, joka pitää tyhjentää tasaisin väliajoin. Laitetta ei myöskään saa jättää valvomatta päälle, sillä pahimmassa tapauksessa lopputuloksena on vesivahinko. Sähkölaitteita ei muutoinkaan sovi jättää vartioimatta, Kilpi muistuttaa.
Lämpöä tuottavien sähkölaitteiden, kuten uunin, saunan, kuivausrummun tai jopa silitysraudan käyttöä kannattaa välttää hellepäivinä, tai ainakin päiväsaikaan.
Myös kosteus tekee lämpimästä sisäilmasta helposti tukalamman.
– Pitkät lämpimät suihkut eivät ole suositeltavia eikä pyykkejä kannata kuivattaa asunnossa, mikäli vaihtoehtona on kuivatus kuivaushuoneessa tai parvekkeella auringonpaisteessa.
Myös kodin siisteydellä on merkitys sisäilman lämpötilalle. Tulo- ja poistoilman venttiilit kannattaa pitää puhtaana.
Kuumalla säällä kannattaa myös pitää huoli nesteytyksestä. Myös viileä suihku voi parantaa oloa.