Verkkouutiset

Etenkin ilotulitteet aiheuttivat yön aikana vaaratilanteita. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Näin uusivuosi työllisti viranomaisia

Poliisin mukaan ilotulitteiden ammunnassa tulikuri ei pitänyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusivuosi on työllistänyt poliisia ja pelastuslaitoksia ympäri maan. Erilaisia hälytystehtäviä on aamuun mennessä ollut satoja.

Etenkin ilotulitteiden ampumiseen liittyvä häiriökäyttäytyminen on aiheuttanut runsaasti hälytystehtäviä. Lounais-Suomen poliisilaitoksen mukaan ilotulitteita on ammuttu päihtyneenä, väkijoukoissa ja kohti ajoneuvoja sekä rakennuksia. Oulun poliisilaitos taas hämmästeli suurta alaikäisiltä löytyneiden ilotulitteiden määrää.

– Voidaan sanoa, ettei tulikuri pitänyt, Lounais-Suomen poliisin tiedotteessa todetaan.

Ilotulitteiden varomaton käyttö on aiheuttanut useita tehtäviä myös ensihoidolle. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan kaksi ihmistä on tarvinnut ensihoitoa ilotulitteisiin liittyvien vammojen vuoksi, kun taas Helsingissä ilotulitteet aiheuttivat viisi ensihoitoa vaatinutta vammaa.

Etenkin alkoholi on aiheuttanut yön aikana ongelmia. Pelkästään Lounais-Suomessa 40 juhlijalla yö päättyi poliisin mukaan ”sellaiseen hankalaan mielentilaan ja pärjäämättömyyteen”, jonka vuoksi heidät oli vietävä säilöönottotiloihin. Poliisi sai myös liikenteenvalvonnassa kiinni useita rattijuopumukseen syyllistyneitä.

Pelastuslaitokset ovat olleet myös työllistettyjä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos joutui pelastamaan veden varaan jääneen ihmisen Pielisjoesta. Ylivieskassa ja Lapinjärvellä paloi varastorakennus, kun taas Helsingin Kannelmäessä taas syttyi aamuyöstä tuleen koulurakennus. Pelastuslaitos epäilee paloa ilkivaltaisesti sytytetyksi, ja poliisi tutkii syttymissyytä.

Iissä sen sijaan tapahtui henkirikoksen yritys, jossa tekijän epäillään lyöneen uhria teräaseella. Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan tekijä saatiin kuitenkin kiinni, ja uhri toimitettiin sairaalaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)