Yhdysvallat ja Suomi voivat tulevaisuudessa ryhtyä kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen (DCA) turvin konkreettisiin operaatioihin ja toimia Naton alueellisten operatiivisten suunnitelmien puitteissa tosipaikan tullen, jos jäsenmaat eivät heti pääsisi yksimielisyyteen viidennen artiklan aktivoinnista, arvioi turvallisuusanalyytikko, prikaatikenraali (evp.) Juha Pyykönen.
– Jos Nato ei saa päätettyä tänne tarkoitettujen liittolaisvahvistusten lähettämisestä, Yhdysvallat voi lähettää kahdenvälisellä sopimuksella DCA:n kehyksessä taistelujoukon tänne. Tämä tietenkin edellyttää Suomen suostumusta, hän sanoo Verkkouutisille.
Samassa yhteydessä voidaan käyttää hyväksi salassa pidettäviä Naton alueellisia operatiivisia suunnitelmia Pohjois-Euroopassa.
DCA-sopimuksen tavoitteena on sujuvoittaa Suomen ja Yhdysvaltojen yhteistoimintaa kaikissa turvallisuustilanteissa. Tämä on tärkeää, koska Venäjän aloittama laajamittainen hyökkäyssota Ukrainassa on muuttanut myös Suomen turvallisuusympäristöä. Pohjois-Euroopan puolustus on Natolle strategisesti tärkeää.
Pohjoismaiden puolustuksesta muodostuu nyt kokonaisuus sen kautta, että myös muilla Pohjoismailla on omat DCA-sopimuksensa ja ne kuuluvat Natoon. Ruotsi odottaa vielä täysjäsenyyttä.
– DCA-sopimuksessa on kyse puolustussuunnitteluprosessista, jos käytetään Naton termiä (NATO Defence Planning Process, NDPP). Mutta sopimuksen sisältö on niin yleinen kuin poliittisissa papereissa ja julkilausumissa on todettu. Se täsmentyy ajan myötä, kun mennään kohti operatiivisempia suunnitelmia, Pyykönen toteaa.
Naton puolustussuunnittelu on eri asia kuin operatiivinen suunnittelu, joka liittyy joukkojen ja suorituskykyjen käyttöön operaatioissa eikä niiden rakentamiseen.
Puolustussuunnittelu ei sisällä lainkaan joukkojen toiminnan mahdollistavia operatiivisia suunnitelmia tai päätöstä siitä, aiotaanko joukkoja käyttää. Puolustussuunnittelun päätehtävänä on varmistaa, että puolustusliitolla on tarvittavat joukot ja suorituskyvyt Naton tehtävien toteuttamiseen.
Myös Naton tarpeita
DCA-sopimus vahvistaa Suomen turvallisuutta, edesauttaa Nato-jäsenyyden velvoitteiden toimeenpanoa sekä täydentää Nato-jäsenyyttä. Sopimus käsittelee muun muassa joukkojen maahantuloon, materiaalin ennakkovarastointiin sekä verotukseen liittyviä käytännön kysymyksiä. Sopimuksessa sovitaan alueista, joille Suomen ja Yhdysvaltojen yhteistyö ja yhteistoiminta ensisijaisesti keskittyvät.
– Minun ymmärrykseni mukaan se, mitä Yhdysvallat tekee Suomessa DCA:n puitteissa, palvelee myös Naton tarpeita, Juha Pyykönen sanoo.
Sopimus vahvistaa Suomen puolustusta muun muassa mahdollistamalla Yhdysvaltojen joukkojen läsnäolon ja harjoittelun. Tämä ei vaadi pysyvää läsnäoloa. Yhdysvaltojen joukkoja on ollut Suomessa Nato-prosessin aikana lähes jatkuvasti harjoituksissa.
– Jos Yhdysvallat toimii Suomessa, niin totta kai se pitää hoitaa niin, että toiminta ei haittaa tai heikennä Naton toimia ja suunnitelmia, Pyykönen toteaa.
Hänen mukaansa myös Britannian johtamasta monikansallisesta JEF-joukosta (Joint Expeditionary Force) on hyötyä, jos Naton päätöksenteko venyy kriisitilanteessa.
Suomi liittyi JEF-joukkoon kesällä 2017 yhtä aikaa Ruotsin kanssa. JEF:n päämääränä on kehittää osallistujamaiden sotilaallisia valmiuksia, ennaltaehkäistä erilaisia kriisejä sekä tarvittaessa toimia yhdessä kriisitilanteissa. Pääasiallinen toimintaympäristö on Pohjois-Eurooppa ja Itämeren alue. Tätä monenvälistä puolustusyhteistyön kehystä voidaan käyttää tukemaan esimerkiksi YK:n, Naton tai EU:n operaatiota. Kutakin tehtävää ja tilannetta varten muodostetaan aina räätälöity joukko.
– JEF:ssä on kymmenen maata. Brittien pitää olla mukana, kun JEF julistetaan operatiiviseksi. Siitä on muodostunut Venäjän ansiosta eräänlainen Pohjois-Euroopan nopean toiminnan joukko. Jos Naton päätöksenteko venyy, tai joukkoja ei saada lähetettyä eikä yksikään Nato-maa lähetä niitä itsekseen, niin JEF:n kautta voidaan toimia, Pyykönen sanoo.
DCA ja puolustusliitto tukevat toisiaan
DCA on niin sanottu raamisopimus, jossa ei suoraan sovita siitä, millaisia joukkoja, materiaaleja tai rakenteita minnekin alueille olisi saapumassa ja milloin.
Nämä asiat määritellään sopimuksen hyväksymisen jälkeen tapauskohtaisesti. Asioista sopiminen ja puolustuksellisen yhteistyön suunnittelu tapahtuu pääasiassa virkamiestasolla erityisesti Suomen ja Yhdysvaltain puolustushallintojen välillä.
Juha Pyykösen mukaan tulevaisuus näyttää, miten DCA-sopimuksen puolustuksellinen yhteistyö kehittyy. Sopimus kuitenkin kytkeytyy Naton operatiivisiin alueellisiin suunnitelmiin. Siten Suomi ja Yhdysvallat voivat tehdä puolustusyhteistyötä puolustusliiton operatiivisten suunnitelmien puitteissa Pohjois-Euroopassa.
– Ne ovat samalla asialla toinen toisiaan tukien. Ne eivät saisi olla toisiaan heikentäviä.
Naton rauhanajan päätehtävä on pelote
Natosta ja länsimaista on kuulunut varoituksia Venäjän mahdollisesta aggressiosta Nato-maita kohtaan.
Julkisuudessa on pohdittu jo pidempään ja varsinkin Venäjän aggressiivisten toimien vuoksi sitä, pystyykö Nato tiukan paikan tullen toimimaan. Puolustusliiton viidennen artiklan aktivointi edellyttää jäsenmaiden yksimielisyyttä.
Juha Pyykösen mukaan tämä on usein kuultu kysymys. Ennen Suomen Nato-jäsenyyttä sen vastustajat vetosivat siihen, kannattaako liittyä sellaiseen liittoon, jonka tuki ei ole sataprosenttisen varmaa.
– Tämä on aivan kohtuutonta. Eihän juuri mikään maailmassa ole sataprosenttisen varmaa, ei ainakaan poliittisissa ja sotilaallisissa liittoumissa, Juha Pyykönen toteaa.
– Minun vastaukseni tähän kysymykseen on ollut jo pitkään se, että Nato tekee rauhanajan tehtäväänsä joka päivä. Mikä on se päätehtävä ja -toiminto? Se on pelote eli ennaltaehkäisy.
Pelote on erotettu puolustustehtävästä. Pelotteen pettäessä siirrytään rauhanajasta sota-aikaan. Silloin tehtävä vaihtuu pelotteesta puolustamiseksi. Suomen aiempi sanoitus ”itsenäinen ja uskottava puolustus” noudatti samaa ideaa.
– Niin kauan kuin pelote toimii ja hyökkäystä ei tule – 75-vuotta tähän mennessä – Nato tekee onnistuneesti päätehtäväänsä, joka on siis pelote.
– Tämä epäilys liittyy siihen, että puolustustehtävä ja siihen liittyvä päätöksenteko olisivat epävarmalla tasolla, niin kuin ne ovatkin. Mutta sitten on olemassa muita järjestelyitä, joista DCA-sopimus palvelee nimenomaan siten, että tietyt Nato-maat voivat kahdenvälisesti ja omien intressiensä mukaisesti lähettää Naton tai jonkin muun kehyksen suunnitelmien mukaista puolustuskykyä.