Näin treenaa uusi kurssi Suomen kovimpia sotilaita

Laskuvarjojääkäreiden hyppykoulutuskausi on alkanut.
Utin jääkärirykmentti esittelemässä suorituskykyään kesällä 2022. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Utin jääkärirykmentti esittelemässä suorituskykyään kesällä 2022. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Aikaisemmin tällä viikolla Utin jääkärirykmentissä Kouvolassa alkoi tulevien laskuvarjojääkäreiden hyppykoulutuskausi. Videoita koulutuksesta on viestipalvelu X:ssä jakanut Erikoisjääkäripataljoonan komentaja, everstiluutnantti Juha Paakkari. Upseeri kuvailee koulutusta yhdeksi puolustusvoimien ”mieleenpainuvimmista”.

Koulutus on fyysisesti haastava, ja Paakkari on jakanut viestipalvelussa videoita muun muassa koulutettavien alkulämmittelystä.

– Hyppykoulutuksessa roppa joutuu koville, joten hyvä alkulämpö on paikallaan revähdysten estämiseksi. Hyppääminen vaatii myös hyvää lihaskuntoa, jotta saa esim. varjon tukahdutettua, mikäli tuuli alkaa kuljettaa maahantulon jälkeen.

– Alkulämpöjen jälkeen harjoitellaan nousujohteisesti hypyn eri osa-alueita, toimintaa koneessa, uloshyppyä, toimenpiteitä hypyn aikana ja maahantuloa. Ensin ilman rinkkaa ja sitten rinkan kanssa.

Ensimmäiset hypyt on tarkoitus aloittaa alkavalla viikolla, mutta hyppäämisestä harjoitellaan etukäteen hyppytornilla. Ennen koneeseen nousemista on suoritettava hyväksytty uloshyppynäyte, Paakkari kertoo.

– Maahantulo on toinen kriittinen vaihe ja sen harjoittelu aloitetaan ensin tasamaalta, sitten penkin päältä ja lopuksi maahantulokeinusta, hän kirjoittaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Kouluttaja valvoo harjoittelua, ja antaa palautetta mahdollisten virheiden korjaamiseksi.

Puolustusvoimien mukaan laskuvarjojääkäreitä koulutetaan ”henkisesti ja fyysisesti vaativiin tiedustelu- ja taistelutehtäviin”. Kaksipäiväisen valintakokeen perusteella koulutukseen valitaan 60 – 80 parhaiten soveltuvaa henkilöä. Kaikki laskuvarjojääkärit koulutetaan vähintään aliupseereiksi.

Hyvä fyysinen kunto on koulutuksen edellytys.

– Onko kurssi rankka vai ei on toki subjektiivinen kokemus ja riippuu siitä juoksetko cooperissa 3000m vai 3700m. Lähtötasotestissä LJK keskiarvo oli tänä vuonna 3150m että jos menee vaan 3000 saattaa tulla hiki, Paakkari kirjoittaa.

– Nyt toivotaan hyviä kelejä niin päästään hyppäämään.

Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Kokoomuksen puolustusvaliokunnan jäsenet vaativat nollatoleranssia naisiin kohdistuvalle häirinnälle Puolustusvoimissa.
Mainos