EU valmistautuu sääntelemään tekoälyä ensimmäisenä maailmassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Näin tekoäly jakaa EU-parlamenttia – ”ei pidä ylisäännellä”

Ensi viikon täysistunnossa äänestetään tekoälyn sääntelystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan parlamentin täysistunnossa äänestetään ensi viikolla parlamentin kannoista tekoälyn sääntelyyn. Henna Virkkunen (kok.) totesi Suomen europarlamentaarikkojen pressikahveilla pitävänsä sitä ensi viikon tärkeimpänä äänestyksenä.

Komissio teki asiasta oman ehdotuksensa jo kaksi vuotta sitten. Tämän jälkeen siitä on neuvoteltu parlamentin ryhmien kesken. Isoimpana asiana Virkkunen pitää sitä, että ensi kertaa maailmassa ollaan asettamassa oikeudellisia sääntöjä siihen, miten tekoälyä saa käyttää.

– Kehityshän on tässä viimeisen vuoden aikana ollut hurjaa. Nähdään, että siinä on paljon positiivisia mahdollisuuksia, se voi merkittävällä tavalla parantaa meidän terveyttä ja turvallisuutta, mutta siinä on myös riskejä, Virkkunen totesi.

Virkkusen mukaan EU lähestyy asiaa riskiperusteiselta kannalta, jossa tiettyjä tekoälyn käyttötapoja, kuten ihmisten reaaliaikainen pisteytys, kielletään kokonaan. EU:n määrittelee myös korkeariskiset käyttötavat, jotka vaativat erityisen hyväksynnän. Näitä ovat esimerkiksi opiskelupaikkoihin, työpaikkoihin, pankkilainoihin ja terveydenhuoltoon liittyvät päätökset.

Isoin poliittinen vääntö syntyy Virkkusen arvion mukaan reaaliaikaisesta kasvojentunnistuksesta. Vasemmistoryhmissä on oltu kannalla, jonka mukaan sitä ei saa missään tilanteessa käyttää. Oikeistossa puolestaan ollaan komission kannalla, jonka mukaan sitä voisi käyttää oikeuden päätöksellä rajatun ajan tietyissä tapauksissa, kuten esimerkiksi terroriuhkatilanteessa tai lapsen katoamisen selvittämisessä.

– On erittäin tärkeää, että me teemme tähän sääntojä, koska nyt tekoäly kehittyy todella hurjaa vauhtia. Kun puhutaan järjestelmistä, jotka itse oppivat ja kehittävät koko ajan toimintojaan ja tekevät itsenäisesti päätöksiä näiden pohjalta, niin on tärkeää, että olemme tunnistaneet riskialueet, joissa tätä pitää kontrolloida tarkemmin, koska niillä on suuret vaikutukset ihmisten elämiin ja tulevaisuuteen, Virkkunen sanoi.

– Mutta kaikesssa digilainsäädännössä on sama ongelma koko ajan: pitää katsoa, että me emme ylisääntele ja tarpeettomasti estä innovaatioita. Se tekee digilainsäädännöstä tosi vaativaa, sillä teknologia kehittyy hurjaa vauhtia ja meidän lainsäädäntöprosessimme ovat todella hitaita, hän huomautti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)