Verkkouutiset

Matias Mäkynen. Kuvakaappaus: YLE / A-STUDIO

Näin SDP:n Matias Mäkynen selittää lausuntoaan ei-oikeusvaltioista

Kansanedustajan mukaan hän ei vittannut Baltian maihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen on joutunut tarkentamaan puheitaan.

Ylen A-studiossa keskusteltiin keskiviikkona venäläisturismin pysäyttämisestä. Hallituspuoluetta edustava Mäkynen perusteli sitä, miksi Suomi ei ole Baltian maiden ja Puolan tavoin sulkenut rajojaan venäläisiltä matkailijoilta.

– Me noudatamme omaa lainsäädäntöämme. Me emme toimi niin kuin Venäjä. Me emme toimi niin kuin tällaiset ei-oikeusvaltiot. Suomi on oikeusvaltio, joka toimii oman lainsäädäntönsä ja Euroopan unioninkin lainsädäännön mukaan. Me pyrimme vaikuttamaan siihen, että näitä sääntelyitä muutetaan, ja muutammekin niitä mahdollisuuksien mukaan, Mäkynen sanoi Ylellä.

Sosiaalisessa mediassa lausunto tulkittiin siten, että Mäkynen olisi vihjannut, että Viro, Latvia, Liettua ja Puola eivät ole oikeusvaltioita.

SDP:n varapuheenjohtaja pitää tulkintaa ”älyttömänä”.

– Puhuin vain ja ainoastaan Venäjästä ei-oikeusvaltiona. Balteilla ja Puolalla on oma sääntelynsä, jonka pohjalta he toimivat kuten parhaaksi näkevät. En ymmärrä tällaisella asialla politikointia, Mäkynen tviittaa.

Lausuntoon oli tarttunut myös Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves. Hänen mielestään Mäkysen puhe on ylimielistä ja jatkumoa aiemmille suomalaispoliitikkojen lausunnoille. Hän viittaa esimerkiksi presidentti Tarja Halosen vuonna 2008 kohua herättäneeseen lausuntoon, että virolaiset potevat jälkineuvostolaista stressiä.

– Kyseessä ei ole yksittäinen tapaus, vaan röyhkeä ylimielisyyden kaava noudattaessamme EU:n ohjeita, Ilves sanoo tviitissään ja viittaa siihen, että EU-komissio on tukenut Baltian maiden ja Puolan ratkaisua venäläisten maahantulokiellosta, Ilves tviittaa.

Matias Mäkynen kertoo useassa tviitissään, ettei hän viitannut Baltian maihin puhuessaan ei-oikeusvaltioista.

– Emme toimi kuten Venäjä – emme toimi kuten tällaiset ei-oikeusvaltiot (kuten Venäjä). Balteista ei tässä puhuta yhtään mitään. Toimimme oman kansallisen ja eu-sääntelyn varassa. Baltit omansa.

 

 

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)